|
Post by Yada on Aug 5, 2022 19:56:37 GMT
"Vinur"
isl.-r.
Hoitaja: Linnea Suolahti
|
|
|
Post by ceylornia on Aug 6, 2022 5:45:58 GMT
6.8.2022 1. tarina
6.8. Hei kirjoitan tähän vihkoon, koska minulla ei ole muutakaan tekemistä. Miksi minulla ei ole muuta tekemistä saattaa joku kysyä ja minäpä vastaan. Siksi, että istun tällä hetkellä isäpuoleni Jarin ajamassa autossa ja olemme ajamassa uuteen kotiimme. Äitini Mia ja siskoni Maria ovat nukkuneet lähes koko matkan, joten heistäkään ei ole mitään seuraa. Kissani Silkki taas on matkustuskopassaan viereisellä penkillä ja hän nukkuu. Olemme ajaneet useamman tunnin ja pian meidän pitäisi saapua perille. Oho, olemmekin perillä, joten minun pitää lopettaa kirjoittaminen. Moi moi... -myöhemmin samana iltana- Eli, mitä on tapahtunut tänään: Saavuimme uuden kotimme pihalle ja muuttoauto saapui noin kymmenen minuuttia saapumisemme jälkeen. Jari avasi ulko-oven ja pääsimme Marian kanssa valitsemaan huoneemme. Minä valitsin pienemmän huoneen yläkerrasta, koska se on helpompi siivota ja siinä on oma kylpyhuone yhdistettynä. Valittuamme huoneemme jouduimme kantamaan tavaramme huoneisiimme ja minä purin kaikki tavarat, joita tarvitsen. Siirsin myös Silkin tavarat huoneeseeni ja purin. Huoneeni on vielä todella sekainen eikä minulla ole vielä edes sänkyä. Suunnitelmissa on käydä huomenna huonekalukaupoilla, mutta sitä ennen on pärjättävä patjoilla nukkuen. Äitini huutaa minua nyt iltapalalle, joten minun on nyt lopetettava kirjoittaminen. Hyvää yötä vihko.
7.8. Hei vihko Heräsin tänään jo kuudelta ja päätin lähteä kävelylle Silkin kanssa. Silkki ei koskaan ulkoile ilman pantaa ja talutushihnaa, koska en halua riskeerata hänen karkaavan tai päätyvän kidnapatuksi. Eli, lähdimme kävelylle ja arvaa mihin päädyimme?! Hevostallille, tarkemmin sanottuna Sinisimpukan tallille. Tallin omistaja, Yada Honkalehto, oli pihalla ja tervehti meitä. Kerroin juuri muuttaneeni alueelle ja miettiväni missä voisin jatkaa ratsastusta. Yada kertoi tallinsa järjestävän tunteja ja että heillä on myös hoitotoimintaa. Olen niin innoissani. Puhuimme Yadan kanssa siitä, että voisin aloittaa tallilla hoitajana, mutta tarvitsisin luvan vanhemmiltani siihen. Sanoimme heipat Yadan kanssa ja lähdin kävelemään takaisin kotia kohti. Yllättävää kyllä, reissussani oli mennyt vain puolitoista tuntia ja äitini oli tekemässä aamupalaa kun palasin. Kerroin saman tien kaiken kävelylenkistäni ja Sinisimpukan tallista. Kysyin luvan aloittaa hevosen hoitamisen tallilla ja ÄITINI ANTOI LUVAN! Olen niin innoissani ja onnellinen!
9.8. Hei vihko Anteeksi etten kirjoittanut eilen enempää, mutta heti aamupalan jälkeen lähdimmekin kaupoille ostamaan huonekaluja ja kaikkea muuta mitä tarvitsimme. Päädyin valitsemaan huoneeni väriteemaksi turkoosin, mustan, valkoisen ja hopean. Huoneeni ei ole vielä valmis, mutta se on lähempänä sitä. Tänään suunnitelmissani on lähteä Sinisimpukan tallille ja sopia hoitajuudestani Yadan kanssa. En tiedä vielä minkälaisen hevosen saan hoitsukseni, mutta toivon islanninhevosta. Olen aina rakastanut islanninhevosia, koska ne ovat niin varmajalkaisia ja ihanan näköisiä. Oho, kello on jo sen verran, että minun pitää lähteä tallille. Yritän muistaa kirjoittaa tänään vielä myöhemmin. -myöhemmin samana päivänä- Eli, kävin tallilla ja sovimme Yadan kanssa minun aloittavan Vinur frá Hafnarfjörður -in hoitajana. Lyhyesti hevosen nimi on Vinur. Vinur on ihana islanninhevonen. Vietin ensin puoli tuntia tutustuen Vinuriin ja rapsutellen häntä. Tutustumisen jälkeen juttelin Yadan kanssa ja kävimme läpi Vinurin hoito-ohjelman. Yada näytti minulle missä kaikki tallilla on, minkä jälkeen hoidin Vinuria. Ensin harjasin hevosen kokonaan, minkä aikana Vinur melkein nukahti pystyyn. Seuraavaksi puhdistin kaviot. Seuraavaksi puhdistin Vinurin karsinan. Kokonaan minulla meni Vinurin hoitoon puolitoista tuntia. Hoitamisen jälkeen vietin vielä aikaa tutustuen Vinuriin kunnes äitini soitti ja pyysi minua palaamaan kotiin. Palattuani kotiin, kävin äidin ja Marian kanssa läpi kouluun liittyviä asioita. Itse käyn netissä lukiota, mutta Maria alkaa käymään läheisessä ammattikoulussa ja hänen ammattinsa tulee olemaan joko koki tai tarjoilija. Vietin vielä illalla Silkin kanssa aikaa ja kävimme pienellä lenkillä ulkona. Illalla kävin vielä katsomassa miten Jarilla on sujunut pienne piha-aitauksen rakentaminen. Aitaus on Silkkiä varten, jotta hän voi ulkoilla ilman talutusta. Nyt käyn nukkumaan joten: Hyvää yötä vihko.
579 sanaa.
//Hei, päätin kirjoittaa tarinani päiväkirjan muodossa, koska se on tällä hetkellä luonnollisinta minulle. Tulevaisuudessa kirjoitusmuotoni saattaa muuttua. Toivottavasti ei haittaa. Eli, tässä on ensimmäinen tarinani. //
|
|
|
Post by Yada on Aug 6, 2022 21:49:59 GMT
6.8.2022 1. tarina 6.8. Hei kirjoitan tähän vihkoon, koska minulla ei ole muutakaan tekemistä. Miksi minulla ei ole muuta tekemistä saattaa joku kysyä ja minäpä vastaan. Siksi, että istun tällä hetkellä isäpuoleni Jarin ajamassa autossa ja olemme ajamassa uuteen kotiimme. Äitini Mia ja siskoni Maria ovat nukkuneet lähes koko matkan, joten heistäkään ei ole mitään seuraa. Kissani Silkki taas on matkustuskopassaan viereisellä penkillä ja hän nukkuu. Olemme ajaneet useamman tunnin ja pian meidän pitäisi saapua perille. Oho, olemmekin perillä, joten minun pitää lopettaa kirjoittaminen. Moi moi... -myöhemmin samana iltana- Eli, mitä on tapahtunut tänään: Saavuimme uuden kotimme pihalle ja muuttoauto saapui noin kymmenen minuuttia saapumisemme jälkeen. Jari avasi ulko-oven ja pääsimme Marian kanssa valitsemaan huoneemme. Minä valitsin pienemmän huoneen yläkerrasta, koska se on helpompi siivota ja siinä on oma kylpyhuone yhdistettynä. Valittuamme huoneemme jouduimme kantamaan tavaramme huoneisiimme ja minä purin kaikki tavarat, joita tarvitsen. Siirsin myös Silkin tavarat huoneeseeni ja purin. Huoneeni on vielä todella sekainen eikä minulla ole vielä edes sänkyä. Suunnitelmissa on käydä huomenna huonekalukaupoilla, mutta sitä ennen on pärjättävä patjoilla nukkuen. Äitini huutaa minua nyt iltapalalle, joten minun on nyt lopetettava kirjoittaminen. Hyvää yötä vihko. 7.8. Hei vihko Heräsin tänään jo kuudelta ja päätin lähteä kävelylle Silkin kanssa. Silkki ei koskaan ulkoile ilman pantaa ja talutushihnaa, koska en halua riskeerata hänen karkaavan tai päätyvän kidnapatuksi. Eli, lähdimme kävelylle ja arvaa mihin päädyimme?! Hevostallille, tarkemmin sanottuna Sinisimpukan tallille. Tallin omistaja, Yada Honkalehto, oli pihalla ja tervehti meitä. Kerroin juuri muuttaneeni alueelle ja miettiväni missä voisin jatkaa ratsastusta. Yada kertoi tallinsa järjestävän tunteja ja että heillä on myös hoitotoimintaa. Olen niin innoissani. Puhuimme Yadan kanssa siitä, että voisin aloittaa tallilla hoitajana, mutta tarvitsisin luvan vanhemmiltani siihen. Sanoimme heipat Yadan kanssa ja lähdin kävelemään takaisin kotia kohti. Yllättävää kyllä, reissussani oli mennyt vain puolitoista tuntia ja äitini oli tekemässä aamupalaa kun palasin. Kerroin saman tien kaiken kävelylenkistäni ja Sinisimpukan tallista. Kysyin luvan aloittaa hevosen hoitamisen tallilla ja ÄITINI ANTOI LUVAN! Olen niin innoissani ja onnellinen! 9.8. Hei vihko Anteeksi etten kirjoittanut eilen enempää, mutta heti aamupalan jälkeen lähdimmekin kaupoille ostamaan huonekaluja ja kaikkea muuta mitä tarvitsimme. Päädyin valitsemaan huoneeni väriteemaksi turkoosin, mustan, valkoisen ja hopean. Huoneeni ei ole vielä valmis, mutta se on lähempänä sitä. Tänään suunnitelmissani on lähteä Sinisimpukan tallille ja sopia hoitajuudestani Yadan kanssa. En tiedä vielä minkälaisen hevosen saan hoitsukseni, mutta toivon islanninhevosta. Olen aina rakastanut islanninhevosia, koska ne ovat niin varmajalkaisia ja ihanan näköisiä. Oho, kello on jo sen verran, että minun pitää lähteä tallille. Yritän muistaa kirjoittaa tänään vielä myöhemmin. -myöhemmin samana päivänä- Eli, kävin tallilla ja sovimme Yadan kanssa minun aloittavan Vinur frá Hafnarfjörður -in hoitajana. Lyhyesti hevosen nimi on Vinur. Vinur on ihana islanninhevonen. Vietin ensin puoli tuntia tutustuen Vinuriin ja rapsutellen häntä. Tutustumisen jälkeen juttelin Yadan kanssa ja kävimme läpi Vinurin hoito-ohjelman. Yada näytti minulle missä kaikki tallilla on, minkä jälkeen hoidin Vinuria. Ensin harjasin hevosen kokonaan, minkä aikana Vinur melkein nukahti pystyyn. Seuraavaksi puhdistin kaviot. Seuraavaksi puhdistin Vinurin karsinan. Kokonaan minulla meni Vinurin hoitoon puolitoista tuntia. Hoitamisen jälkeen vietin vielä aikaa tutustuen Vinuriin kunnes äitini soitti ja pyysi minua palaamaan kotiin. Palattuani kotiin, kävin äidin ja Marian kanssa läpi kouluun liittyviä asioita. Itse käyn netissä lukiota, mutta Maria alkaa käymään läheisessä ammattikoulussa ja hänen ammattinsa tulee olemaan joko koki tai tarjoilija. Vietin vielä illalla Silkin kanssa aikaa ja kävimme pienellä lenkillä ulkona. Illalla kävin vielä katsomassa miten Jarilla on sujunut pienne piha-aitauksen rakentaminen. Aitaus on Silkkiä varten, jotta hän voi ulkoilla ilman talutusta. Nyt käyn nukkumaan joten: Hyvää yötä vihko. 579 sanaa. //Hei, päätin kirjoittaa tarinani päiväkirjan muodossa, koska se on tällä hetkellä luonnollisinta minulle. Tulevaisuudessa kirjoitusmuotoni saattaa muuttua. Toivottavasti ei haittaa. Eli, tässä on ensimmäinen tarinani. // Tällainen kirjoitystyyli on oikein hyvä ja helppolukuinen! Tarina eteni mukavasti ja päivämäärät toivat selkoa siihen. Kiva, kun pääsit jo tutustumaan Vinuriin, se on oikea kultamussukka, vaikka alussa saattaakin tarvita hieman aikaa. Hieman arka kaveri nimittäin, ainakin alkuun. Saat tästä tarinasta 13 ve.
|
|
|
Post by Linnea on Dec 5, 2022 12:21:58 GMT
Vinur 05.12.2022
Käteni hikoavat nyrkkieni puristavassa otteessa. Vatsassa tuntuu lepattelevan kokonainen perhosfarmi ja päässä risteilee ajatuksia niin paljon, että vieressä istuvan äidin rupattelu menee täysin ohi korvien. Radiosta kuuluu joku iloinen joulupimputus, jonka sanoista en saa jännitykseltäni selvää- toisaalta, eipä paljoa kiinnostakaan. Tällä hetkellä haluaisin kuulla ainoastaan hevosten hörähtelyä ja heinän rauhoittavaa rouskutusta. “Kato tuolla näkyy hevosia! Tää se varmaan sit on, onpa kodikkaan näköistä!” Äiti hihkuu kaartaessaan valkoisen automme tilalle vievälle tielle, “otappa muuten niistä busseista selvää, mä en oo montaa kertaa viikossa kuskaamassa” hän toteaa tylsään äitimäiseen sävyyn vielä ennen kuin pysäyttää auton parkkipaikalle. “Joojoo” tuhahdan ärsyyntyneenä. Aina se vaan valittaa, itsepä halusi muuttaa landelle- nyt sitten kuskatkoon. “Ilmottele kun tuun hakee!” vaaleahiuksinen nainen huikkaa vielä perääni ennen kuin paiskaan pelkääjänpaikan oven kiinni perässäni. Musta Puman treenikassi olallani pälyilen ympärilleni hieman orvon oloisena. Mihin hittoon mun pitäs mennä? Mikä näistä rakennuksista on ees talli? Yada, jonka kanssa aiemmin olin chatannyt, ei ollut antanut tarkempia tuntomerkkejä mistään. Epätoivoisena koitan selata keskustelun vielä läpi sen varalta, että siellä olisi edes pieni kuvaus tallin ulkonäöstä, mutta eihän siellä mitään ollut. Pelkkä sopimus siitä, että tulisin tutustumaan talliin tänään ja että treffaamme tallin pääsisäänkäynnillä.
Lähden hieman eksyneen oloisena kävelemään pihattoa kohti, jossa käyskentelee ainakin vuonohevonen, shetlanninponi ja jonkin sortin työhevonen. Ehkä se Yada hoksaisi mut tästä? Että muka vahingossa vaan ajauduin kattomaan söpöjä hevosia sen sijaan että en olisi löytänyt paikalle. Ehkä se voisikin mennä läpi, ken tietää, mutta suunnitelma on hyvä olla olemassa. Ruunikko raskasrakenteinen ruuna on minua heti vastassa kun saavun aidanreunalle. Sen hengitys höyryää viileässä talvi-ilmassa ja sen suuret lempeän näköiset silmät katsovat minua kummissaan ikään kuin kysyen, kuka sinä olet? Ojennan käteni hevosta kohti ja silitän sen leveää otsaa pieni hymy kasvoillani. Ihanan kiltti! Havahdun kohti tulevien askelten ääneen ja katsoessani äänen suuntaan, näen ruskeahiuksisen naisen suuntaavan minua kohti hymy huulillaan. “Sä löysitkin jo meidän Kaapon! Mä oon Yada” nainen naurahtaa ja jatkaa, “sä olit Linnea?” “Joo oon” vastaan ujo hymy kasvoillani. Ainakaan se ei ottanut puheeksi sitä, miksi en ole tallissa. “Siinä Kaapon kavereina on meidän shettispappa Tepsu ja vuonispoitsu Muro, mukavia veijareita kaikki, tosi mukavia. Tallista löytyykin loput, haluutko lähteä katsomaan?” Yada puhuu ystävällisesti. Tyydyn nyökyttelemään, en jännitykseltäni meinaa saada sanoja suustani ulos. Onneksi Yada ei ala tenttaamaan, vaan iloisesti rupatellen lähtee johdattamaan mua kohti tallirakennusta.
“Tää on tällänen melko pieni, mut ajaa asiansa tosi kivasti. Tänne sisälle mahtuu yksitoista hevosta ja tuolla pihatossa majailee nuo kolme ruunanrupsukkaa. Tuntitoimintaakin löytyy, jos oot kiinnostunut mut veikkaan että hoitoponista oot enemmän kiinnostunut, oonko oikeassa?” Yada naurahtaa saaden mut hieman rentoutumaan. “Hoitoponi ois kyl ihana, mut kyl mä tunneillekin ehkä uskaltaudun” totean hymyillen. Yada esittelee mulle tallia kertoen sen tavoista, mistä mikäkin löytyy ja muita perusjuttuja mitä mun on hyvä tietää. Sitten se alko näyttää mulle hevosia- ja niitä muuten löyty jos jonkinlaista. Joukosta löytyi peräti kolme kimoa puoliveristä, joista yksi on yksityiskäytössä. Niiden lisäksi oli pari muuta puoliveristä, supersuloinen ruunikonpäistärikkö welshponi, suomenhevonen ja jonkinlainen ruunikko poni, jonka rotua en osannut arvioida. “Sillon kun viestiteltiin ja kerroit sun taustasta, mulle tuli heti mieleen että meidän Vinur vois olla sulle ihan täydellinen hoitoponi. Saat sä jonkun muunkin jos haluat, mut mulle te kaks kolahditte ihan heti! Meiän Vimpula löytyy täältä.” Yada pälättää innoissaan ja avaa ulko-ovea lähimmän karsinan oven. Edessäni seisoo mustanruskea islanninhevonen, jonka tuuhea harja liki peittää sen silmät. “Mee vaan moikkaamaan” , nainen rohkaisee ja sen myötä lasken treenikassini maahan ja astun karsinaan ponin luokse. Vinur katselee minua hieman epäluuloisesti, mutta lopulta nappaa kämmenelläni olevan porkkananpalan hyvällä ruokahalulla. Se alkaa hieman hamuta taskujani, mutta huomatessaan ettei minulla ole enempää, se vetäytyy taas kauemmas. “Se on vähän arkajalka, vaatii aina hetken että saa sen luottamuksen käännettyä puolelleen” Yada kertoo rauhallisesti. Sanat kuulostavat siltä, että niillä voisi kuvailla Vinurin lisäksi myös minua. “Mä pidän tästä tosi paljon” kakistan suustani ujo hymy kasvoillani. “Se on sitten sillä selvä, Vinurin uusi hoitaja Linnea!”
|
|
|
Post by Yada on Dec 5, 2022 13:52:10 GMT
Aivan ihana ensikohtaaminen Vinurin kanssa, teistä tulee vielä loistava pari! <3 Vinur on tosiaan hieman arkajalka ja vaatii kärsivällisyyttä että siihen tutustuu kunnolla. Mutta tutustumisen jälkeen se on kyllä aivan mahtava heppakaveri että ei tosikaan.
On kyllä mukava saada uusia kasvoja tallille, joten toivottavasti viihdyt meillä. Saat tästä tarinasta 15 v€ kaappiisi, jonka Yada ehtikin jo tyhjentämään sinulle.
|
|
|
Post by Linnea on Dec 6, 2022 17:25:58 GMT
Itsenäisyyspäivä 06.12.2022
Auringonsäteet herättävät minut vaaleiden verhojen lävitse itsenäisyyspäivän aamuun. Käännän katsettani valonlähteen suuntaan unihiekkaa silmistä pyyhkien. Lippu liehuu salossa, suuret lumihiutaleet leijailevat kohti maan valkeaa lumipeitettä ja koiramme Bambi laukkailee onnessaan lumisessa maassa. Se joka ikinen aamu haluaa ulos riehumaan, aivan pikkupennusta saakka. Savonlinnassa rivitaloasunnon piha ei ehkä tyydyttänyt koiran tarpeita, mutta nyt jos koskaan sillä oli kunnolla rallittelutilaa.
Tallille mulla ei ehkä tänään olisi asiaa, sillä jakson päättöviikko kolkuttelee jo ovella. Biologia, psykologia, äidinkieli, ruotsi olivat sujuneet kuin leikiten, kun taas matikka oli aiheuttanut koko lyhyen lukiotaipaleeni ajan harmaita hiuksia. En tajua, miten se ei vaan millään jää mulle päähän. Tilannettani ei helpota myöskään se, että tässä jaksossa on ollut myös fysiikkaa. Luojan kiitos se jää vain tähän yhteen kurssiin, muuten olisin kusessa.
Haukottelen makeasti ja kurotun nappaamaan puhelimen lattialta sängyn vierestä. Yllätyksekseni minulle on tullut WhatsApp-viesti tuntemattomasta numerosta:
Moikka Linnea! Aattelin kysäistä, oisko ollut kiinnostusta ratsastaa Vinur tänään? Voisin olla maneesissa mukana tsemppaamassa 😊 Ja sit mun pitäis antaa sulle tallituvan kaappiin avain, unohin sen eilen ihan täysin! Ilmottele jos tulet, terkuin Yada <3 ps. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ilman kummempia miettimisiä vastaan, että tulen pian. Vaikka mulla ei oo edes kyytiä tallille, hoitaisin itseni sinne jotenkin, kun kerrankin joku kaipaisi mua jossakin. Ampaisen ylös sängystäni ja vaihdan yövaatteet tallitamineisiin, jonka jälkeen ampaisen valkoiseksi maalatut puuportaat alas alakertaan. “Voitko viiä tallille kohta?” kysyn olohuoneessa telkkaria tuijotttavalta kahvia ryystävältä isältä. “Noo” iskä sanoo pilke silmäkulmassaan. “Oikeesti” sanon vakavalla äänellä, kuin olisin tallin sijasta matkalla sotaan. “Eiku leikisti” mies inisee ärsyttääkseen minua. Ilmeisesti hän huomaa koko ajan tuimenevan ilmeeni, sillä nopeasti hän toteaa lähtevänsä lämmittämään autoa. Se kävi helposti. Voitelen itselleni keittiössä nopeasti pari ruisleipää samalla kun multitaskaan jokaista aamutoimeani samaan aikaan. Joulukalenteria ei toki voi unohtaa, joten ennen kuin suuntaan vessaan pesuille, avaan kuudennen luukun. Piparisuklaata- nam!
“Tästäkö sinne käännytään?” Isä kysyy ajaessaan Koivuniementietä pitkin. Sen ilmeestä näkyy, että mitä nopeammin se saisi jätettyä mut kyydistä, sitä iloisempi se olisi. Kotona se varmaan keittäisi kaksi pannullista kahvia ja linnoittautuisi Bambi-koiran kanssa sohvalle koko loppupäiväksi. Mutisen myöntävän vastauksen, ja niinpä me ollaankin jo Sinisimpukan tallin pihassa. Parkkipaikan olemassaoloa isä ei tosin älynnyt, vaan pysäytti pihaton eteen ja käski mun jäädä siinä. No, ei se mitään.
Lumipyry on voimistunut matkan aikana entisestään. Lumihiutaleet tuntuvat teräviltä osuessaan kasvoihini ja saa minut kiristämään tahtia. Viimeiset askeleet talliin otan juosten- juuri ajoissa. Kun olen tallin heinäntuoksuisessa miljöössä sisällä, katolta tippuu aimo annos lunta. Jos olisin kävellyt nuo viimeiset askeleet, ne olis varmasti olleet mun niskassa. “Mooi!” Huudahdan laskiessani treenikassin maahan etsien katseellani Yadaa. Kohta varustehuoneen ovesta ei ilmestykään Yada, vaan joku toinen. “No moikka! Mä oon Liinu!” nainen esittäytyy ystävällisesti. Samassa Yadakin ilmestyy tallituvasta avainnippua kourassaan heilutellen. “Linnea” esittäydyn hieman vaivaantuneella äänensävyllä. Olin vähän säikähtänyt nähdessäni uuden hahmon. “Helloou! Mulla olis ensinnäkin sulle tässä tää” ruskeahiuksinen nainen toteaa ja pyörittelee käsissään avainta, jossa on ruskea hevosavaimenperä, “kaappeja kaivellessa löyty tällänen, pidä hyvänäsi” Yada nauraa ojentaessaan avaimen. “Sun kaappi on se numero 4” hän vielä jatkaa kääntäessään katseensa Liinuun. Kiitän ja tungen avaimen treenikassiin hymyillen. “No mutta, siellä on aivan hirveä keli. Aattelin että pihattohepoille vois käydä nakkaamassa loimet niskaan, muilla taitaakin jo olla. Lähettekö jeesimään?” Yada kysyy katsellen vuorotellen meitä molempia. “Jooo voin mä lähtee” Sanon tohkeissani, jolloin Yada lähtee mun edellä kohti varustehuoneen loimihyllyä. Liinu toteaa käyvänsä hakemassa eilen saapuneen yksityishevosen, Starin, sisälle omistajansa pyynnöstä. “Jos sä laitat vaikka Tepsun, mä Muron ja Kaapon. Ja Liinun sä näitkin jo, se on meidän ihana tallityöntekijä” nainen rupattelee ystävällinen hymy naamallaan, joka saa mutkin hieman rentoutumaan. Yadalla on ollut muhun jo nyt ihan uskomattoman hyvä vaikutus. Vaikka mä edelleenkin tunnen oloni koko ajan jännittyneeksi ja kömpelöksi, on mulla Yadan seurassa tosi hyväksytty olo. Nyökyttelen suostumuksen eleeksi ja saan käsiini ruskean loimen, jossa on banaanin kuvia. Juuri sellainen loimi, jonka voi kuvitella pienen ja pörröisen shetlanninponin selkään. Yada itse nappaa kaksi isompaa loimea ja lähdemme taapertamaan Koivuniemen ankarissa sääolosuhteissa kohti pihattoa.
Kaikki kolme pihattohevosta ovat majoittuneet pihattohalliin tuulensuojaan, joka helpottaa työtämme huomattavasti. Lasken loimen pienen vaaleanruskean shetlanninponin selkään ja kyykistyn laittamaan solkia kiinni. Tepsu näpertelee pipoani huulillaan, mutta pönöttää silti kiltisti paikallaan koko ajan. Ponista tulee mieleen Lyydia-shettis, joka asui koko mun varhaislapsuuden ajan mummolassa. Se oli punarautias, mutta silti yhtä pieni ja pehmeä kuin Tepsukin. “Otetaan muuten Vinur ja Daisy sisälle tässä samalla nii ei tartte rampata täällä hirveessä kelissä” Yada ehdottaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, joten suljemme pihattoon vievän portin ja lähdemme tarpomaan kohti tarhoja, joissa Yadan kimo puoliveritamma Daisy jo steppailee hirnuen. “No jooooo!” nainen hihkuu sille nauravalla äänellä, jolloin mäkin alan hieman hymyillä. Vielä joku päivä Vinur antaisi mulle samanlaisen vastaanoton kuin Daisy Yadalle.
Talliin päästyä yltäpäältä lumessa ovat niin hevoset kuin ihmisetkin. Liinu oli saanut Starin haettua juoksujalkaa talliin ja lyhyen kuivatteluhetken jälkeen suomenhevosesta ei edes nähnyt, että se oli ollut lumipyryssä ulkona. “Ihan kamala keli” tuhahdan pyyhkiessäni hiuksistani lunta. Tunnen, kuinka inhottavan kylmä vesinoro valuu selkääni pitkin paidan sisällä. Olkapääni nousevat salamana korviin. “No älä muuta sano!” naiset toteavat kuin yhdestä suusta, jolloin myös Daisy päättää ottaa asiaan kantaa hirnahtamalla kovaäänisesti. Kimeä ja pitkä hirnahdus saa koko porukan nauramaan.
Vinurin varustus sujuu helposti. Toki se arkailee minua vieläkin ja koettaa tavallaan paeta kosketustani. Harjatessa se koittaa koko ajan painautua lähemmäs seinää, satulaa laittaessa livistää alta ja suitsia laittaessa pää ei meinaa pysyä lähelläni lainkaan. Ehkä se oli jotain sen omaa alkujärkytystä, Yada ja Liinu ainakin lupasivat sen loppuvan ajan kanssa.
Maneesiin päästyämme punttaan itseni mustanvoikon islanninhevosen satulaan. Sen selkä on leveä ja tasainen, ja sen harja näyttää vielä entistäkin pehmeämmältä satulasta päin katsottuna. Kaiken lisäksi se tuntuu minulle juuri passelin kokoiselta ratsulta, sillä jalkani ylettyvät vain juuri ja juuri sen kylkien alapuolelle. Painan pohkeeni kevyesti ruunan kylkiin jolloin se nytkähtää kävelemään reippaasti uralle. Käynti keinuttaa minua satulassa, kun annan Vinurin lämmitellä itseään pitkin ohjin. Se lönköttelee pitkin ja rennoin askelin samalla kun mä olen pakahtua onnesta. Nyt mulla on ihan oikea hoitoponi Koivuniemessä, ja viikon päästä ensimmäinen ratsastustunti viiteen pitkään vuoteen.
|
|
|
Post by Yada on Dec 7, 2022 20:27:00 GMT
Ihastuttava tarina jälleen kerran! Kirjoitat kyllä hyvin, selkeästi mutta kuitenkin niin että pieniä yksityiskohtia tulee näkyviin. Eilen olikin melkoinen lumimyräkkä, tänään onneksi nähtiin jo hieman valoakin taivaalta Mutta kiva että pääsit hyppäämään jo Vinurin selkään, eiköhän me koulita teistä oikein hyvä parivaljakko!! Saat tarinasta 20 v€, jotka lisäilen pian lompakkoosi.
|
|
|
Post by Linnea on Dec 9, 2022 16:04:55 GMT
Kliseisen onnellinen 09.12.2022
Jos mun pitäisi kertoa Koivuniemen Lukiosta yksi hyvä asia, olis se koulupäivien loppuminen perjantaisin viimeistään kahdelta. En tiedä kuka sen käytännön kehitti, mutta oon sille tyypille ikuisesti kiitollinen.
Lumi narskuu askelteni alla kävellessäni kohti bussipysäkkiä. Olin viimein saanut aikaiseksi tutkia bussiaikatauluja, ja yllätyksekseni huomasin yhden bussin kulkevan aivan tallin vierestä. Toki se kiersi kaikki maat ja mannut, jolloin matkan kesto suuntaansa olisi melkein tunti, mutta väliäkös tuolla. Nyt kun ainakin perjantaisin ja viikonloppuisin aikaa olisi vaikka muille jakaa.
Mä en edes muista milloin mulla olis ollut tälläinen olo viimeksi. Jotenkin tosi kevyt, huoleton, mikään ei juuri vaivaa. Kieltämättä mua kuvottaa kenkään lentänyt lumipaakku, joka sulaa koko ajan hitaasti kastellen mun sukan kylmästä vedestä läpimäräksi. Mutta mitään sen suurempia murheita mulla ei tunnu olevan. Kauaksi on tultu niistä ajoista, kun jo pelkkä kouluunmeno ahdisti, ei ollut ketään kelle jutella eikä mitään muuta odotettavaa kuin loma-aikojen mummolareissut hevosten luo. En juuri muista niistä ajoista mitään. Ne on ikään kuin puuroutunut tasaiseksi harmaaksi mössöksi mun päässä.
Bussi 42 pysähtyy eteeni, jolloin renkaat heittävät kevyttä pakkaslunta hieman ilmaan. Astun sisään, maksan matkani ja asetun istumaan ikkunapaikalle bussin keskipaikkeille. Kuulokkeissa pauhaa Dua Lipa, jota kuuntelen oikeestaan vaan sillon kun oon hyvällä tuulella. Ja nyt todella olen. Nostan kaulahuivin kaulusta korkeammalle kasvojeni eteen, jotta kuski ei näkisi peilin kautta mun dorkaa hymyä, kun kliseisen onnellisen näköisenä tuijottelen ikkunasta vaihtuvia maisemia.
Nyt mulla on ihana koulu, Moona ja talli. Ja ehkä ihanin huone koskaan. Savonlinnassa asuessa mulla oli aivan kamala huone. Ruma repsuillut sinivalkoinen tapetti, ikkuna parkkipaikkaa päin ja ei tilaa muulle kuin sängylle ja pienelle kirjoituspöydälle. Toki mun kaksi schleich-hevosta oli saaneet kunniapaikat pöydältä, ja ne oli mun suurimmat aarteet. Ne oli valittu kaupasta niin, että ne muistuttaisivat mahdollisimman paljon mummolan hevosia.
Nyt mun huone on oikeasti valtava. Liki puolet koko yläkerrasta, oma vessa ja ihana vinokatto. Katto on valkoista lankkua, lattia kävellessä narahtelevaa punaruskeaa puuta ja ruutu-ikkunasta näkyy luminen pihlaja, jonka oksiin me ripustettiin muuttaessa mun itsetekemä linnunpönttö. Muutama päivä sitten mä bongasin ensimmäiset talitintit syömässä sen antimia, on siinä jokunen oravakin pyörähtänyt.
Ja Bambi. Otettiin se, kun mulla oli tosi yksinäistä. Se koira varmaan pelasti mut. Ja vielä tänäkin päivänä 5 vuoden jälkeen valkoruskea itäsiperianlaika nukkuu yöt aivan mun selässä kiinni. Nykyisin mulla on niin paljon hyviä asioita, joista olla onnellinen. Mulla on oikeasti hyvä olla.
Tunnin bussimatkalla ajatukset ehtivät risteillä vaikka missä. Opinnoissa, tulevaisuuden yliopistoajasta, tallilla, aivan kaikkialla. On niin kiire haaveilla, että lopulta en edes ole huomannut Spotify-listani katkeamista kesken. Matka kului hujauksessa, ja yhtäkkiä mä jäänkin jo tallin viereisellä bussipysäkillä. Huikkaan kuskille kiitokset kyydistä ja hyppään ulos jo pimenevään talvi-iltaan.
“Hellurei!” huikkaan talliin saapuessani karsinoita puunaavalle Yadalle. Katseeni kiinnittyy Vinurin tyhjään karsinaan, “missä Vinur?” “Jaa’a, taitas olla tunnilla maneesissa. Oisitko sää kaivannut tekemistä?” ruskeahiuksinen nainen kysyy vihjailevasti. Ilmeestä tiedän jo, että sillä on mulle jotain hommaa. Muka turhautuneen huokaisen, hymyilen ja totean tekeväni mitä vain. “Jos oisit voinut Daisyn laittaa mulle ratsastuskuntoon, nii kävisin kentällä vähän jumppailemassa kun pohjat ois vielä ookoo” hän pyytää koiranpentuilmeellä. Suostun pyyntöön, koska ei ole parempaakaan tekemistä. Tottakai mä auttaisin. “Kantsii sit varmaan ottaa se tohon pesarille hoidettavaks” Yada vielä toteaa, ennen kuin käyn toimeen.
Daisy näyttäää mulle heti hapanta naamaa kun avaan kimon tamman karsinan oven. “Joudut mamma töihin” , totean tammalle samalla kun puen sille riimun. Tamma louskauttaa hampaitaan pahan kuuloisesti, mutta ei onneksi tee mitään. En mitenkään ymmärrä, miten joku voi aidosti pitää hevosesta joka on inhottava hoitaa. Jos mä saisin oman hevosen, sen pitäisi olla kiltti, kiltti ja vielä kerran kiltti. Mielummin hidas kuin höyryveturi, luotettava maastossa ja joka jaksaa seistä pitkään puunattavana. Talutan niskojaan nakkelevan Daisyn pesukarsinaan, jossa kiinnitän sen molemmilta puolilta kiinni. Nyt se ei ainakaan pääsisi puremaan- mikäli se oikeasti yrittäisi sellaista.
Nappaan pesukarsinan seinustalta pari harjaa ja alan sukia tammaa reippain vedoin. Daisy seisoo kiltisti paikallaan ja antaa mun harjata sitä ilman isompia taisteluita. Yksi äksidentti me koettiin kun koitin sipaista harjalla sen korvia. Virhe. Korvat liimautuivat kiinni niskaan ja tamma otti uhkaavan askeleen eteenpäin. Tyydyin toteamaan, että korvat jäisivät nyt harjaamatta. Mä en aikoisi olla hevosenkengän alla kohta.
Lasken mustan koulusatulan ja vaaleanpunaisen satulahuovan tamman selkään. Satulointi menee hyvin, kuten suitsiminenkin lopulta. Luovutan hevosen kypärä päässään odottavalle Yadalle sillä sekunnilla, kun ovesta alkaa lapata ratsastustuntilaisia. Talliin tepsuttelee Vinur vaaleahiuksisen tytön kanssa, Milo jonkun pojan kanssa, Kapu aikuisratsastajan kanssa ja Fabio jonkun tytön kanssa, joka on ilmeisesti hyvää pataa Vinurin ratsastajan kanssa, sillä kummankin suu käy sitä tahtia vierekkäisissä karsinoissa. Päätän pysyä poissa jaloista ja mennä tallitupaan odottamaan pahimman tungoksen hälvenemistä ennen kuin menisin moikkaamaan mustanvoikkoa islanninhevosruunaa.
Istahdan tallituvan pehmeälle nahkasohvalle tyynyjen keskelle. Selailen Instagramia ja Tiktokia ajankuluksi, vaikka ei siellä mitään kiinnostavaa taaskaan ollut. Tallin puolelta kuuluu iloinen puheensorina, joka saa mut ajattelemaan että menisivät jo. Itsekkäästi haluaisin vain oman hoitoponini luo ilman, että siihen saisi koskea kukaan muu kuin mä.
Puhelimen pläräämisen keskeyttää kuitenkin tallitupaan harppova vaaleahiuksinen mies. “Mä kuulin että täältä löytyy uus hoitaja! Moikka, oon Mikael” mies esittäytyy iloisesti kävellessään lavuaarin luo ja juo suuren lasin vettä. “Linnea”, kerron nimeni katsoen tulijaa. Perkele kun pitää olla niin kiusallinen uusien ihmisten kanssa. “Tulisko Linnea nostelemaan mulle ja Hessulle puomeja tonne maneesiin? Siellä on nyt yks tuntilainen kävelyttämässä sitä mulle että jos pääsisit nyt heti” mies toteaa ykskantaan kyselemättä juuri mielipidettä. “Kaipa mää tulen” naurahdan ja tungen puhelimen takin taskuun. Mikael nappaa pöydältä mustan ratsastuskypärän, iskee sen päähänsä ja lähtee harppomaan minä perässään kohti maneesia.
“Sä siis Vinuria hoidat?” hän kysyy kun tarvomme pimeässä talvi-illassa kohti maneesia, jonka lämmin valonkajastus näkyy ikkunasta tallille saakka. “Joo, vajaa viikko sitten taisin alottaa” juttelen katse taivaalla näkyvässä tähdessä. “Hei mutta tervetuloa!” Mikael huudahtaa iloisesti kääntäen katseensa muhun samalla kun avaa maneesin punaisen oven. “Kiitti” naureskelen kiusallisesti niin ovenavauksesta kuin tervetulleeksi toivottamisesta.
Tuota pikaa me ollaan pystytetty aivan kamalan korkuinen esterata, jota mun olis vielä tarkoitus korottaa. Noin kymmenvuotias tuntilainen ratsastaa ruunikolla puoliverisellä rinta rottingilla kuin olisi saanut suurenkin vastuutehtävän. Vaikka mun ratsastuskouluajoista on jo viitisen vuotta, en ikinä unohtaisi sitä tunnetta kun mulle ensimmäisiä kertoja annettiin lisähommia tallilla. Silloin oltiin niin ylpeetä tyttöä, että ei mitään rajaa.
Pian Mikael on jo laukkailemassa hevosensa selässä ja hyppää huiman korkuisia esteitä. Seison sivummalla ja katselen ratsukon menoa. En ikinä uskaltaisi hypätä noin valtavia esteitä. Joskus kesäleirillä hyppäsin silmät kiinni 70 senttiä korkean esteen, eikä sen jälkeen ole juuri tullut hypättyä.
“Jos nostasit heti tota punavalkeeta okseria”, mies pyytää laukkaillessaan pääty-ympyrällä. “Paljon?” “Parikymmentä senttiä” Melkein heikottaa kasata niin korkeita esteitä. Niin korkeita, että mahtuisin melkein kävelemään ali. “Jes kiitti!” Mikael kiittää ja kääntää ruunan kohti estettä ylittäen sen puhtaasti. Huh huh.
|
|
|
Post by Yada on Dec 9, 2022 20:29:51 GMT
Ihan huippua lukea näin usein tarinoita! Tallilla oli melkoinen tohina päällä ja Vinurin hoito taisi jäädä hieman vähemmälle. Ei se mitään, mukava kuitenkin että tutustut paremmin tallin tyyppeihin ja muut tutustuvat sinuun (: Miksu on kyllä mukavaa seuraa kunhan ei liikaa ala heittelemään perinteisiä vitsejään ilmoille..
Saat tarinasta 20 v€
|
|
|
Post by Linnea on Dec 17, 2022 18:27:19 GMT
Kastanja 17.12.2022
On kummallista, miten joulu menettää iän myötä hohtoa. Pienempänä joulua odotettiin aivan joulufiiliksissä juhannuksesta saakka, mutta nyt joulu on jo viikon päästä- ja mun joulufiilis on aivan tiessään. Ennen myös kilometrin mittaiset toivelistat on vaihtuneet siihen, että saa inttää vanhemmille ettei tosissaan halua mitään. Paitsi oman ponin, mutta siihen ne ei suostu ikinä.
Vinurin korvat kääntyvät hörölle kun saavun talliin. Näky nostattaa hymyn mun huulille ja ryntään karsinaan halaamaan nallekarhumaista ponia. Mun kädet uppoaa sen paksuun lämpimään talvikarvaan, joka on kasvanut muutamassa viikossa hirveästi pituutta. Mitenköhän pitkäksi sen turkki mahtaisi kasvaa kevääseen mennessä? Ainakin jos se jatkaisi samaa kasvutahtia, näyttäisi Vinur luultavasti ponin sijasta partacollielta. Ajatus saa mut naurahtamaan.
Yada saapuu talliin Fabio käsipuolessaan. Ruuna hörisee Vinurille tervehdykseksi samalla kun se viedään meidän viereiseen karsinaan puunattavaksi. “Jos sä Kastanja laitat Fabion kuntoon ja Linnea siitä Vinurin niin voisin pitää teille pientä tuntia maneesissa jos vaan kelpaa? Pitäis molempien ponien päästä liikkeelle” Tummahiuksinen nainen ehdottaa kävellessään ulos karsinasta tullen nojailemaan islanninhevosen karsinan ovenkarmiin. Mitä se sanoi? Kastanja? Katselen hämilläni ympärilleni, ja huomaan pian Fabion karsinassa sitä harjailevan kiharahiuksisen tytön. Sen talliintulo oli päässyt menemään multa ihan ohi. “Oottekos se muuten vielä ikinä tavannut?” Yada kysyy kuuluvalla äänellä, jotta kysymystä ei pääsisi pakoilemaan lainkaan. Toisesta karsinasta tyttö tulee kurkkaamaan karsinan väliseinän ylitse ja toteaa ettei olla. Itse lehahdan punaiseksi ja mutisen jotain, että ei olla joo nähty. En tiedä, mutta luultavasti se ei tän jälkeen haluaiskaan nähdä mua. Pilasin ensivaikutelmani, taas.
“Mä oon Kastanja, pieni tallitauko tullut pidettyä mut nyt vihdoin pääsin taas! Oon ollut Fabion hoitaja syksystä asti” tyttö rupattelee iloisesti mun hymyillessä vaivaantuneena ja miettien mihin mä katson. Pitikin olla niin saatanan kiusallinen sosiaalisissa tilanteissa. Yada lähtee pois jättäen meidät kahden. “Linnea” kerron nimeni Kastanjalle. “Hoidan Vinuria, alotin tän kuun alussa” lisään vielä samalla kun rapsuttelen islanninhevosta sään kohdalta. “Issikat on kyl hauskoja! Töltti varsinki näyttää niin hassulta, ne vaan pinkoo ihan täysiä” Kastanja pälisee. Hymähtelen jutuille, hän vaikuttaa tosi mukavalta. Mä vaan jännitän ihan kuin luulisin tytön purevan mua. Osaisinpa itekkin ees vähän small talkia.
___________________________________________________________________________
Yadan pitämä tunti mulle ja Kastanjalle sujui hyvin. Molemmat pakkasenpuremat ponit olivat vielä tavallistakin virkeämpiä, jonka takia iso osa tunnin tehtävistä meni ihan pipariksi. Mun isoin haaste oli saada Vinur pysymään oikeassa askellajissa, ja tän lisäksi se meinasi pinkoa ihan kaikkien tehtävien läpi ilman minkäänlaista keskittymistä. Onneksi meidän tunnin piti Yada, joka on lempeä ja jonka tunneilla ei tarvitse jännittää. Yks päivä kävin sairastumisen takia korvaamassa tunnin sen Annen tunnilla, ja se oli niin topakka täti että mua meinasi vähän hirvittää. Silloin mä menin vielä ihan valtavalla puoliveritamma Lolalla, jota en ollut juuri edes nähnyt ennen tuntia.
Talutan mustanvoikkoa issikkaruunaa Fabion ja Kastanjan perässä takaisin talliin. Kastanjan punertavat hiukset heiluvat askelten tahdissa puolelta toiselle. Se näyttää niin itsevarmalta. Sellaselta, jolla ei oo mitään ongelmia missään ja onnistuu ihan kaikessa mitä vaan yrittää. Ja sit musta tuntuu etten osaa edes kävellä jos joku tulee mun takana.
“Yada ehotti et mentäs pihatolle opettaa Tepsulle temppuja! Lähetsä mun kaa?” Kastanja huikkaa, kun olemme hoitamassa poneja takaisin karsinoihinsa. Emmittyäni hetken, lopulta suostun ja lähdemme kohti pihattoa. Voiskohan tässä olla mulle uusi ystävä?
|
|
|
Post by Yada on Dec 18, 2022 18:24:26 GMT
Niin kiva, kun hoitajatkin pääsevät tutustumaan toisiinsa! Joitain samoja piirteitä löydän kyllä sinusta ja Kastanjasta, olen varma että teistä tulisi kyllä hyvät ystävät. Lolallakin ehdit jo ratsastamaan, mahtava juttu. Se on kiva tamma, vaikka välillä saattaa ollakin melko tamma isolla t:llä. Saat tästä tarinasta 15 v€ lompakkoosi.
|
|