|
Post by Yada on Oct 31, 2022 8:08:59 GMT
|
|
|
Post by Kastanja on Oct 31, 2022 13:44:33 GMT
Yada soitti minulle aamulla ja kertoi, että olin päässyt ihanan Fabio-ponin hoitajaksi ja voisin tulla katsomaan sitä vaikka tänään jos suinkaan ehtisin, ja samalla Yada voisi esitellä tallia tarkemmin. Väkisinkin hymyilytti, muistot tulvivat mieleen vuosien takaa, kun olin saanut ihka ensimmäisen hoitoponini, super suloisen shetlanninponitamman Maijan. Sen jälkeen hoitoponeja ja hevosia oli riittänyt, ja tällä hetkellä minulla oli menossa omakin talliprojekti. Mutta omassa hoitoponissa oli vaan sitä jotain, kyllä minä järjestäisin Fabiolle aikaa vaikka oman tallin pyörittäminen tulisikin viemään tulevaisuudessa aikaa.
Ajoin autolla Sinisimpukkaan, tallille johtavan tien varrella ensimmäisenä huomioni kiinnitti pihatto ja siellä asustavat monenlaiset hevoset. Myös maneesin bongasin heti pihaan ajaessani. Tietysti pihalta löytyi myös tarhoja ja laitumia hevosille, kaikkea sellaista mitä yleensäkin talleilta löytyi. Jätin auton pihalle odottamaan ja jatkoin matkaa pienehköön kivirakennukseen, jonka arvelin olevan talli. Ja oikeassa olin, heti rakennukseen astuttuani minua tervehti tuttu hevosen tuoksu. Katselin tallia hetken aikaa itsekseni, kunnes ystävällisen oloinen nainen tuli juttusille. "Moi! Oletkos sinä se Fabion uusi hoitaja, Kastanja?" hän sanoi hymyillen. "Joo, oikein arvasit", naurahdin. "Sinä taidat olla tallin omistaja, Yada?" Minunkin arvaukseni osui oikeaan, olimme nimittäin puhuneet vain puhelimessa emmekä siis olleet tavanneet kasvotusten. "Mahtavaa kun pääsit näin nopeasti katsomaan Fabiota", Yada sanoi. "Se on kyllä loistava poni, meidän tallityöntekijä Liinu käy sillä välillä koulukisoissa, varmasti pääsisit mukaan jeesimään jos haluat." "Vau, kuulostaa hauskalta!" vastasin. Tuli ihan omat kisamuistot mieleen, niiden monien hoitoponien kanssa joita minulla oli ollut. Olisi kiva päästä taas maistamaan kisatunnelmaa, vaikkapa kisahoitajan roolissa. Tai ehkä itsekin alkaisin kisata, eihän sitä koskaan tiennyt mitä tulevaisuus toi tullessaan.
Yada näytti minulle nopeasti paikat tallissa. Hän näytti ensimmäisenä varuste- ja rehuhuoneen, sitten tallituvan eli rennon oleskelutilan, josta löytyi myös minulle oma kaappi, jossa voisin säilyttää tavaroitani. Tallituvan vieressä oli pesupaikka ja pesupaikan seinällä oli hevosten harjat. "Siinäpä se talli oikeastaan oli, eihän tämä kovin iso paikka ole", Yada sanoi. "Näytän sinulle vielä Fabion karsinan." Hän johdatti minut yhdelle karsinoista, joka sijaitsi lähellä yhtä sisäänkäynneistä. "Fabio on tällä hetkellä tarhassa, mutta voit hakea sen sieltä. Tarhat onkin heti tuossa kun meet tosta ovesta ulos", Yada kertoi. "Okei, mä meenkin hakemaan sen heti!" hihkaisin ja otin riimun karsinan ovessa olevasta koukusta. "Niin ja kiitos tästä esittelystä, nyt mä toivottavasti en eksy täällä", nauroin.
Kävelin reippaasti tarhoille, joista yhdessä näinkin tummanruunikon, läsipäisen ponin. Se oli paljon söpömpi livenä kuin kuvissa, joita olin siitä nähnyt. "Moikka Fabio!" tervehdin ponia tarhan portilla. Sen tarhakavereina oli vaalea, mustalla harjalla ja hännällä varustettu pienempi poni ja joku isompi ruunikko hevonen. Kaikkia tuntui kiinnostavan kauheasti uusi tyyppi, ja kaikki kolme nuuhkivatkin minua kiinnostuneina. Tai sitten ne vaan luulivat, että minulla on mukana herkkuja. "No niin, mennäänpäs sitten Fabio", sanoin napakasti ja laitoin sille riimun. Sain hieman hätistellä sen tarhakavereita etteivät nekin lähtisi mukaan, mutta pääsimme kuitenkin hienosti Fabion kanssa pois tarhasta ja matka jatkui kohti tallia.
Päästin Fabion karsinaansa ja kävin hakemassa sen harjat pesupaikan seinältä. Onneksi ne oli nimetty, niin löysin ne helposti. Palasin siis nopeasti takaisin Fabion luo ja pääsin aloittamaan sen harjaamisen. Nappasin kumisuan käteeni ja aloin pyörittelemään sillä ponin karvasta likaa pois. Fabio seisoi rauhallisesti paikallaan, eikä sitä ollut tarvetta laittaa kiinni. Irrottelin liat kärsivällisesti kumisualla, jonka jälkeen siirryin pölyharjaan. Fabiosta lähtikin paljon pölyä, harjaus tuli siis tarpeeseen. "Hieno poika", kehuin ruunaa välillä ja rapsuttelin sitä. Se nautti siitä, kun sai olla huomion keskipisteenä. Kun suurimmat pölyt olivat lähteneet pois, harjailin Fabiota pitkään pehmeällä harjalla. Oli ihanaa vain keskittyä ponin hoitamiseen, eikä minulla ollut kiire ratsastamaan näin ensimmäisellä tapaamiskerrallamme. Ehkä ensi kerralla kävisin kokeilemassa ratsastustakin. Lopuksi harjasin Fabion pään pienellä harjalla ja selvittelin hieman sen harjaa ja häntää, jotka eivät onneksi olleet pahasti takussa. Vielä kavioiden puhdistus, ja sitten olikin koko poni hoidettu. "No, onko kivaa?" puhuin Fabiolle ja rapsutin sitä korvan takaa. Siitä se tuntui nauttivan erityisen paljon. "Mutta nyt mun pitää lähteä, nähdään taas joku päivä", sanoin hieman haikeana siitä, että minun piti tosiaankin jo lähteä. Mutta enköhän minä pian taas tulisi Fabiota hoitamaan. Meistä tulee varmasti ajan saatossa hyvät kaverit, mietin samalla kun kävelin autolleni.
|
|
|
Post by Yada on Oct 31, 2022 20:28:40 GMT
Yada soitti minulle aamulla ja kertoi, että olin päässyt ihanan Fabio-ponin hoitajaksi ja voisin tulla katsomaan sitä vaikka tänään jos suinkaan ehtisin, ja samalla Yada voisi esitellä tallia tarkemmin. Väkisinkin hymyilytti, muistot tulvivat mieleen vuosien takaa, kun olin saanut ihka ensimmäisen hoitoponini, super suloisen shetlanninponitamman Maijan. Sen jälkeen hoitoponeja ja hevosia oli riittänyt, ja tällä hetkellä minulla oli menossa omakin talliprojekti. Mutta omassa hoitoponissa oli vaan sitä jotain, kyllä minä järjestäisin Fabiolle aikaa vaikka oman tallin pyörittäminen tulisikin viemään tulevaisuudessa aikaa. Ajoin autolla Sinisimpukkaan, tallille johtavan tien varrella ensimmäisenä huomioni kiinnitti pihatto ja siellä asustavat monenlaiset hevoset. Myös maneesin bongasin heti pihaan ajaessani. Tietysti pihalta löytyi myös tarhoja ja laitumia hevosille, kaikkea sellaista mitä yleensäkin talleilta löytyi. Jätin auton pihalle odottamaan ja jatkoin matkaa pienehköön kivirakennukseen, jonka arvelin olevan talli. Ja oikeassa olin, heti rakennukseen astuttuani minua tervehti tuttu hevosen tuoksu. Katselin tallia hetken aikaa itsekseni, kunnes ystävällisen oloinen nainen tuli juttusille. "Moi! Oletkos sinä se Fabion uusi hoitaja, Kastanja?" hän sanoi hymyillen. "Joo, oikein arvasit", naurahdin. "Sinä taidat olla tallin omistaja, Yada?" Minunkin arvaukseni osui oikeaan, olimme nimittäin puhuneet vain puhelimessa emmekä siis olleet tavanneet kasvotusten. "Mahtavaa kun pääsit näin nopeasti katsomaan Fabiota", Yada sanoi. "Se on kyllä loistava poni, meidän tallityöntekijä Liinu käy sillä välillä koulukisoissa, varmasti pääsisit mukaan jeesimään jos haluat." "Vau, kuulostaa hauskalta!" vastasin. Tuli ihan omat kisamuistot mieleen, niiden monien hoitoponien kanssa joita minulla oli ollut. Olisi kiva päästä taas maistamaan kisatunnelmaa, vaikkapa kisahoitajan roolissa. Tai ehkä itsekin alkaisin kisata, eihän sitä koskaan tiennyt mitä tulevaisuus toi tullessaan. Yada näytti minulle nopeasti paikat tallissa. Hän näytti ensimmäisenä varuste- ja rehuhuoneen, sitten tallituvan eli rennon oleskelutilan, josta löytyi myös minulle oma kaappi, jossa voisin säilyttää tavaroitani. Tallituvan vieressä oli pesupaikka ja pesupaikan seinällä oli hevosten harjat. "Siinäpä se talli oikeastaan oli, eihän tämä kovin iso paikka ole", Yada sanoi. "Näytän sinulle vielä Fabion karsinan." Hän johdatti minut yhdelle karsinoista, joka sijaitsi lähellä yhtä sisäänkäynneistä. "Fabio on tällä hetkellä tarhassa, mutta voit hakea sen sieltä. Tarhat onkin heti tuossa kun meet tosta ovesta ulos", Yada kertoi. "Okei, mä meenkin hakemaan sen heti!" hihkaisin ja otin riimun karsinan ovessa olevasta koukusta. "Niin ja kiitos tästä esittelystä, nyt mä toivottavasti en eksy täällä", nauroin. Kävelin reippaasti tarhoille, joista yhdessä näinkin tummanruunikon, läsipäisen ponin. Se oli paljon söpömpi livenä kuin kuvissa, joita olin siitä nähnyt. "Moikka Fabio!" tervehdin ponia tarhan portilla. Sen tarhakavereina oli vaalea, mustalla harjalla ja hännällä varustettu pienempi poni ja joku isompi ruunikko hevonen. Kaikkia tuntui kiinnostavan kauheasti uusi tyyppi, ja kaikki kolme nuuhkivatkin minua kiinnostuneina. Tai sitten ne vaan luulivat, että minulla on mukana herkkuja. "No niin, mennäänpäs sitten Fabio", sanoin napakasti ja laitoin sille riimun. Sain hieman hätistellä sen tarhakavereita etteivät nekin lähtisi mukaan, mutta pääsimme kuitenkin hienosti Fabion kanssa pois tarhasta ja matka jatkui kohti tallia. Päästin Fabion karsinaansa ja kävin hakemassa sen harjat pesupaikan seinältä. Onneksi ne oli nimetty, niin löysin ne helposti. Palasin siis nopeasti takaisin Fabion luo ja pääsin aloittamaan sen harjaamisen. Nappasin kumisuan käteeni ja aloin pyörittelemään sillä ponin karvasta likaa pois. Fabio seisoi rauhallisesti paikallaan, eikä sitä ollut tarvetta laittaa kiinni. Irrottelin liat kärsivällisesti kumisualla, jonka jälkeen siirryin pölyharjaan. Fabiosta lähtikin paljon pölyä, harjaus tuli siis tarpeeseen. "Hieno poika", kehuin ruunaa välillä ja rapsuttelin sitä. Se nautti siitä, kun sai olla huomion keskipisteenä. Kun suurimmat pölyt olivat lähteneet pois, harjailin Fabiota pitkään pehmeällä harjalla. Oli ihanaa vain keskittyä ponin hoitamiseen, eikä minulla ollut kiire ratsastamaan näin ensimmäisellä tapaamiskerrallamme. Ehkä ensi kerralla kävisin kokeilemassa ratsastustakin. Lopuksi harjasin Fabion pään pienellä harjalla ja selvittelin hieman sen harjaa ja häntää, jotka eivät onneksi olleet pahasti takussa. Vielä kavioiden puhdistus, ja sitten olikin koko poni hoidettu. "No, onko kivaa?" puhuin Fabiolle ja rapsutin sitä korvan takaa. Siitä se tuntui nauttivan erityisen paljon. "Mutta nyt mun pitää lähteä, nähdään taas joku päivä", sanoin hieman haikeana siitä, että minun piti tosiaankin jo lähteä. Mutta enköhän minä pian taas tulisi Fabiota hoitamaan. Meistä tulee varmasti ajan saatossa hyvät kaverit, mietin samalla kun kävelin autolleni. Vaikutti siltä että viihdyit tallilla ja Fabion seurassa oikein hyvin, kiva juttu! Fabiosta kyllä huomaa, että se nauttii harjaustuokiosta ja rapsutteluista. Välillä poni saattaa olla hieman tyrkky, käsite "henkilökohtainen tila" on sille vielä melko vieras. Mutta aivan mahtavaa että olet osa Sinisimpukan porukkaa, tervetuloa vielä kerran! Saat tarinasta 30 v€
|
|
|
Post by Kastanja on Nov 1, 2022 13:13:13 GMT
Olin viihtynyt Sinisimpukassa hyvin eilen, joten päätin tulla uudestaan tallille heti seuraavana päivänä. Ajattelin ratsastaa Fabiolla tänään, joten olin ottanut ratsastusvarusteeni mukaan: tummanruskeat ratsastushousut, saman väriset saappaat, monista hanskoista mukaan oli valikoitunut tällä kertaa mustat hanskat ja monista takeista päälle oli sattunut niin ikään musta, hieman ohuempi, mutta kuitenkin melko lämmin ratsastustakki. Erityisen ylpeä olin kuitenkin ratsastuskypärästäni, joka oli myöskin väriltään musta mutta siinä oli upeita timantteja koristeina. Osan varusteista voisin jättää tallikaappiini, että olisivat sitten valmiina tallilla ensi kerralla kun ratsastaisin Fabiolla.
Hain Fabion tarhasta samaan tapaan kuin eilenkin, siinä ei minkäänlaisia ongelmia ilmennyt, mitä nyt taas sen tarhakaverit vähän yrittivät tulla kaverinsa mukaan, mutta jäivät kuitenkin ihan mielellään jatkamaan oleskeluaan tarhassa. Ilma oli pakkasesta kirpeä, ja kirosin itseäni siitä kun en ollut laittanut kaulahuivia kaulaan. Vedin takkini kaulusta kasvojeni suojaksi, sen verran mitä pystyin. Vein Fabion karsinaansa ja aloin taas harjailemaan sitä. "Mitäs, mennäänkö me tänään ratsastamaan?" kysyin ponilta, vaikka tietysti tiesinkin kysymykseen jo vastauksen. Fabio höristeli korviaan kiinnostuneena. Suoritin ponille huolellisen harjauksen, jonka jälkeen puhdistin tietysti kaviot. Fabio oli onneksi helppo hoitaa, niin hoitotoimenpiteissä ei kestänyt kauhean kauan aikaa. Kun poni oli hoidettu, kävin hakemassa varustehuoneesta satulan ja suitset, mitään sen ihmeellisempiä varusteita tuskin tarvitsisin tänään kun tarkoitus oli vain testailla minkälaista Fabiolla oli ratsastaa eikä varsinaisesti vetää mitään raskasta treeniä. Satuloin ja suitsin ponin, sekin onnistui mutkattomasti Fabion kanssa. Omat varusteeni minulla olikin jo päällä, joten olimme molemmat valmiina ratsastukseen. Päätin mennä maneesiin, kun ulkona oli sen verran kirpeä ilma ja maneesissa olisi hieman suojaisempaa.
Talutin Fabion tarhojen läpi vievää tietä pitkin suurelle maneesirakennukselle, jota ei voinut olla huomaamatta tallipihalla. Se olikin tyhjillään, joten saimme olla Fabion kanssa ihan kaksin. Se oli minusta kivaa, saisimmepa ainakin olla rauhassa, mutta joskus olisi hauska ratsastaa yhdessä jonkun toisen tallilaisen kanssa. En ollut vielä törmännyt keneenkään muuhun kuin Yadaan, mutta enköhän minä vielä ehtisi muihinkin tallilaisiin tutustua. Talutin Fabiota pari kierrosta maneesin ympäri, ihan vaan pieneksi alkuverryttelyksi, kunnes kaarsin sen keskelle maneesia ja kiristin siinä vielä satulavyötä sekä säädin jalustimet sopivan mittaisiksi. Pääsin helposti ponnistamaan ponin selkään, se odotti kärsivällisesti että antaisin merkin lähteä liikkeelle. Tunnustelin jalustimia ja ne tuntuivat sopivan mittaisilta, joten annoin Fabiolle kevyen merkin pohkeilla lähteä liikkeelle. Sitä ei tarvinnut kovin patistella, se lähti heti askeltamaan reippaasti uralle. Annoin sen kävellä hetken rennosti, ja itsekin halusin rauhassa tottua sen selässä istumiseen. Melko nopeasti aloin kuitenkin ottaa ohjia tuntumalle ja ratsastamaan Fabiota avuilleni. Tein voltteja, kiemurauria ja muita perus kuvioita saadakseni ruunan hereille. Pikkuhiljaa aloin lisäilemään myös ravipätkiä työskentelyymme. Fabiosta löytyi vauhtia, ja se oli heti viipottamassa tuhatta ja sataa kiitoravia, joten sitä täytyi pidätellä aika paljon, että sen sai kulkemaan rauhallisemmin. Aloin ottaa pidempiä pätkiä ravia ja työstää ravia rauhallisemmaksi ja muutenkin paremmaksi. Hiljalleen se siitä muotoutuikin, kun Fabio malttoi kuunnella paremmin apujani.
Keskityimme aika paljon ravityöskentelyyn, kun siinäkin tuntui olevan jo tarpeeksi tekemistä, mutta ratsastuksen lopulla päätin kokeilla hieman laukkaakin. Sitä ennen annoin Fabion levätä hetken käynnissä. "Mitäs mieltä sä oot laukkaamisesta?" kysyin leikkimielisesti, ja Fabio pärskähteli innoissaan. Tuntui, että se alkoi kävelemään reippaammin, tunnistikohan se laukka-sanan... Aloin valmistella ponia laukannostoon ja päätinkin nostaa sen suoraan käynnistä, jos se vaan onnistuu. "Mennään sitten", kannustin Fabiota ja annoin sille laukka-avut. Poni ponnahti laukkaan kevyesti ja se lähtikin kunnon vauhdilla liikkeelle. En kuitenkaan lähtenyt liiaksi hidastamaan sitä, antaa mennä jos kerran on mennäkseen. Minustakin oli hauskaa laukata Fabiolla reipasta vauhtia ympäri maneesia. Sitä tunnetta, joka laukkaamisesta tuli, ei voittaisi varmasti mikään maailmassa!
Hidastin Fabion ravin kautta käyntiin, kun olimme laukanneet tarpeeksi tälle kertaa. En halunnut liikaa rasittaa Fabiota, tämän oli kuitenkin tarkoitus olla suhteellisen rento ratsastus. Otin vielä hetken aikaa käyntiä ja muutamat ravipätkät, ennen kuin päätin lopettaa ratsastuksen tältä päivältä. Kaarsin ruunan taas keskelle maneesia ja taputin sitä tyytyväisenä kaulalle. "Hienosti meni meillä ratsastus, eikö?" sanoin kun olin laskeutunut alas satulasta. Rapsutin Fabiota korvan takaa, ja katselin hetken ponia onnellisena. Olin minä sitten onnekas, kun olin sattunut löytämään niin kivan ponin itselleni hoitoponiksi! Hymyillen lähdin taluttamaan ponia takaisin talliin päin, kertoisin varmasti Yadalle kuinka hyvin ensimmäinen ratsastuskertamme oli mennyt. Seuraava kerta tulisi toivottavasti pian!
|
|
|
Post by Yada on Nov 4, 2022 13:43:02 GMT
Olin viihtynyt Sinisimpukassa hyvin eilen, joten päätin tulla uudestaan tallille heti seuraavana päivänä. Ajattelin ratsastaa Fabiolla tänään, joten olin ottanut ratsastusvarusteeni mukaan: tummanruskeat ratsastushousut, saman väriset saappaat, monista hanskoista mukaan oli valikoitunut tällä kertaa mustat hanskat ja monista takeista päälle oli sattunut niin ikään musta, hieman ohuempi, mutta kuitenkin melko lämmin ratsastustakki. Erityisen ylpeä olin kuitenkin ratsastuskypärästäni, joka oli myöskin väriltään musta mutta siinä oli upeita timantteja koristeina. Osan varusteista voisin jättää tallikaappiini, että olisivat sitten valmiina tallilla ensi kerralla kun ratsastaisin Fabiolla. Hain Fabion tarhasta samaan tapaan kuin eilenkin, siinä ei minkäänlaisia ongelmia ilmennyt, mitä nyt taas sen tarhakaverit vähän yrittivät tulla kaverinsa mukaan, mutta jäivät kuitenkin ihan mielellään jatkamaan oleskeluaan tarhassa. Ilma oli pakkasesta kirpeä, ja kirosin itseäni siitä kun en ollut laittanut kaulahuivia kaulaan. Vedin takkini kaulusta kasvojeni suojaksi, sen verran mitä pystyin. Vein Fabion karsinaansa ja aloin taas harjailemaan sitä. "Mitäs, mennäänkö me tänään ratsastamaan?" kysyin ponilta, vaikka tietysti tiesinkin kysymykseen jo vastauksen. Fabio höristeli korviaan kiinnostuneena. Suoritin ponille huolellisen harjauksen, jonka jälkeen puhdistin tietysti kaviot. Fabio oli onneksi helppo hoitaa, niin hoitotoimenpiteissä ei kestänyt kauhean kauan aikaa. Kun poni oli hoidettu, kävin hakemassa varustehuoneesta satulan ja suitset, mitään sen ihmeellisempiä varusteita tuskin tarvitsisin tänään kun tarkoitus oli vain testailla minkälaista Fabiolla oli ratsastaa eikä varsinaisesti vetää mitään raskasta treeniä. Satuloin ja suitsin ponin, sekin onnistui mutkattomasti Fabion kanssa. Omat varusteeni minulla olikin jo päällä, joten olimme molemmat valmiina ratsastukseen. Päätin mennä maneesiin, kun ulkona oli sen verran kirpeä ilma ja maneesissa olisi hieman suojaisempaa. Talutin Fabion tarhojen läpi vievää tietä pitkin suurelle maneesirakennukselle, jota ei voinut olla huomaamatta tallipihalla. Se olikin tyhjillään, joten saimme olla Fabion kanssa ihan kaksin. Se oli minusta kivaa, saisimmepa ainakin olla rauhassa, mutta joskus olisi hauska ratsastaa yhdessä jonkun toisen tallilaisen kanssa. En ollut vielä törmännyt keneenkään muuhun kuin Yadaan, mutta enköhän minä vielä ehtisi muihinkin tallilaisiin tutustua. Talutin Fabiota pari kierrosta maneesin ympäri, ihan vaan pieneksi alkuverryttelyksi, kunnes kaarsin sen keskelle maneesia ja kiristin siinä vielä satulavyötä sekä säädin jalustimet sopivan mittaisiksi. Pääsin helposti ponnistamaan ponin selkään, se odotti kärsivällisesti että antaisin merkin lähteä liikkeelle. Tunnustelin jalustimia ja ne tuntuivat sopivan mittaisilta, joten annoin Fabiolle kevyen merkin pohkeilla lähteä liikkeelle. Sitä ei tarvinnut kovin patistella, se lähti heti askeltamaan reippaasti uralle. Annoin sen kävellä hetken rennosti, ja itsekin halusin rauhassa tottua sen selässä istumiseen. Melko nopeasti aloin kuitenkin ottaa ohjia tuntumalle ja ratsastamaan Fabiota avuilleni. Tein voltteja, kiemurauria ja muita perus kuvioita saadakseni ruunan hereille. Pikkuhiljaa aloin lisäilemään myös ravipätkiä työskentelyymme. Fabiosta löytyi vauhtia, ja se oli heti viipottamassa tuhatta ja sataa kiitoravia, joten sitä täytyi pidätellä aika paljon, että sen sai kulkemaan rauhallisemmin. Aloin ottaa pidempiä pätkiä ravia ja työstää ravia rauhallisemmaksi ja muutenkin paremmaksi. Hiljalleen se siitä muotoutuikin, kun Fabio malttoi kuunnella paremmin apujani. Keskityimme aika paljon ravityöskentelyyn, kun siinäkin tuntui olevan jo tarpeeksi tekemistä, mutta ratsastuksen lopulla päätin kokeilla hieman laukkaakin. Sitä ennen annoin Fabion levätä hetken käynnissä. "Mitäs mieltä sä oot laukkaamisesta?" kysyin leikkimielisesti, ja Fabio pärskähteli innoissaan. Tuntui, että se alkoi kävelemään reippaammin, tunnistikohan se laukka-sanan... Aloin valmistella ponia laukannostoon ja päätinkin nostaa sen suoraan käynnistä, jos se vaan onnistuu. "Mennään sitten", kannustin Fabiota ja annoin sille laukka-avut. Poni ponnahti laukkaan kevyesti ja se lähtikin kunnon vauhdilla liikkeelle. En kuitenkaan lähtenyt liiaksi hidastamaan sitä, antaa mennä jos kerran on mennäkseen. Minustakin oli hauskaa laukata Fabiolla reipasta vauhtia ympäri maneesia. Sitä tunnetta, joka laukkaamisesta tuli, ei voittaisi varmasti mikään maailmassa! Hidastin Fabion ravin kautta käyntiin, kun olimme laukanneet tarpeeksi tälle kertaa. En halunnut liikaa rasittaa Fabiota, tämän oli kuitenkin tarkoitus olla suhteellisen rento ratsastus. Otin vielä hetken aikaa käyntiä ja muutamat ravipätkät, ennen kuin päätin lopettaa ratsastuksen tältä päivältä. Kaarsin ruunan taas keskelle maneesia ja taputin sitä tyytyväisenä kaulalle. "Hienosti meni meillä ratsastus, eikö?" sanoin kun olin laskeutunut alas satulasta. Rapsutin Fabiota korvan takaa, ja katselin hetken ponia onnellisena. Olin minä sitten onnekas, kun olin sattunut löytämään niin kivan ponin itselleni hoitoponiksi! Hymyillen lähdin taluttamaan ponia takaisin talliin päin, kertoisin varmasti Yadalle kuinka hyvin ensimmäinen ratsastuskertamme oli mennyt. Seuraava kerta tulisi toivottavasti pian! Ensimmäinen ratsastus meni ilmeisesti hyvin ja Fabio vaikutti tyytyväiseltä. Hienoa, että menet hevosen ehdoilla ja kuuntelet mikä milloinkin on parasta, se on hieno piirre! Saat tarinasta 25 v€
|
|
|
Post by Kastanja on Dec 19, 2022 15:49:23 GMT
18.12.
Joulu olisi tosiaan ihan kohta, miten se aina pääsikin jotenkin yllättämään? Olinhan minä joululauluja kuunnellut jo hyvän tovin, ja koti alkoi olla pikkuhiljaa joulukunnossa, mutta silti tuntui hassulta, että joulu tosiaankin olisi muutaman päivän päästä. Rakastin kyllä joulua, varsinkin juuri tätä edeltävää aikaa, kun sai rauhassa valmistella kaikkea, joulukoristelu oli minusta ihan parasta puuhaa. Eilen talliakin oli pistetty jouluiseen kuosiin, ja minulla oli ollut tosi hauskaa Sinisimpukan talliporukan kanssa. Sympaattisen issikkaruunan, Vinurin hoitaja Linnea vaikutti mukavalta ja uskoin, että meistä voisi tulla hyvät kaverit.
Astuin lumiselta tallipihalta sisään lämpimään tallirakennukseen, huh kun pihalla kävikin kunnon viima joka sai pakkasen puremaan entistä pahemmin, vaikka pakkasta ei ollutkaan tällä kertaa kuin pari astetta. Kopistelin kenkiäni tallin lattiaan, johon enimmät lumet kengistäni tippuivat. Talli näytti tosiaan upealta kaikkine joulukoristeineen. Erityisen ylpeä olin pesupaikasta, jonka olin koristellut kultaisin nauhoin - muuten melko ankean näköinen pesari näytti heti hehkeämmältä, kun siihen oli ripustettu muutama nauha. Rakastin joulunauhoja, eikä niitä voinut ikinä olla liikaa minun mielestäni. Jäin hyväksi aikaa vain tuijottamaan tallin kaikkia joulukoristeita, kunnes tajusin että Fabiotahan minä tulin tänne hoitamaan enkä vain joulukoristeita katsomaan. Hymyilin itsekseni samalla, kun kävelin Fabion karsinalle, se olikin tällä kertaa tuotu jo valmiiksi sisälle, joten minun ei tarvinnut palata enää hyytävään talvi-ilmaan. “Mä toinkin Fabion just sisälle”, tallityöntekijä Liinu huikkasi viereisestä karsinasta. “Oon just menossa Milon kans maastoon, ja nyt kun säkin oot täällä niin mietin haluaisitko tulla mukaan?” “Joo!” hihkaisin heti vastaukseksi. En ollutkaan varsinaisesti mitenkään suunnitellut mitä tekisin Fabion kanssa tänään, joten oli kivaa kun suunnitelmat tehtiin tavallaan minun puolestani. “Oonkin jonkin aikaa miettinyt että ois kiva mennä Fabion kans maastoon, mutta en oo ehtinyt.” Liinu oli jo harjannut ja muutenkin hoitanut Milon, vain varusteet puuttuivat. Hän odotti, että minä sain Fabion hoidettua ja sitten varustimme yhtä aikaa ponit. “Kiva mennä maastoon jonkun kanssa joka tuntee jo maastot”, sanoin Liinulle kun olimme saaneet ponit varustettua ja suuntasimme kohti tallipihaa, jossa nousisimme ponien selkiin. “Ja onhan se muutenkin kivempi mennä yhdessä maastoon kuin yksin.” “Jep”, Liinu sanoi. “Pidetään tällainen kiva ponimaasto!” hän jatkoi naurahtaen.
Lähdimme kohti lumista metsää rauhallisessa tahdissa. Vaikka tykkäsinkin yleensä vauhdikkaasta menosta maastossa, näin ensimmäisellä maastolenkillä oli ihan hyvä pitää hieman rauhallisempi vauhti. Lumi narskui ponien kavioiden alla niiden köpötellessä metsätiellä. “Ei varmaan kovin pitkää lenkkiä tehdä”, Liinu sanoi toteavasti. “Tulee niin aikaisin pimeääkin.” “Niin, kunhan nyt vähän ehtisi maastoihin tutustua”, sanoin. Menimme kunnon pätkän käyntiä, ennen kuin otimme vähän ravia. Ponit olivat innoissaan, molemmat ilmeisesti tykkäsivät mennä lujaa. Minun piti hieman pidätellä Fabiota, ettei se menisi ihan kiitoravia. “Hassut ponit, niillä riittää virtaa”, Liinu nauroi hidastaen vauhdin taas käyntiin. “Voidaan ottaa jossain vaiheessa laukkaakin, mutta pidetään vauhti rauhallisena.”
Jatkoimme lenkkiä taas käynnissä, ja juttelimme siinä samalla lähinnä poneista ja ihan kohta koittavasta joulusta. Milo ja Fabio käppäilivät rennosti maastopoluilla korvat hörössä. “Kohta voitais ottaa laukkaa jos sulle käy?” Liinu kysyi. “Joo, otetaan vaan”, vastasin. Ponit alkoivat heti kävelemään hieman reippaammin, ilmeisesti ne aistivat että jotain oli tapahtumassa. Pian edessä oli hyvän näköinen suora, joka oli kuin tehty laukkaamiseen. Liinu antoi merkin ja Milo nosti heti laukan. Minun ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään, kun Fabiokin nosti jo laukan ponikaverinsa esimerkin johdattamana. Ponit olisivat varmaan menneet lujempaakin, mutta tällä kertaa pidimme menon aisoissa. Pian Liinu hidasti Milon ravin kautta käyntiin ja minä tein samoin Fabion kanssa. Olimme yhtä mieltä siitä, että laukkapätkä oli ollut kiva, mutta loppumatkan päätimme mennä käyntiä. Annoin Fabiolle vähän pidempää ohjaa ja taputin sen kaulaa. Milo näytti käyvän kierroksilla laukan jälkeen ja steppasi levottoman oloisena Liinun alla. “Mikä sille tuli?” kysyin. “Ääh, varmaan vaan oksa rasahti jossain”, Liinu huokaisi ja kannusti ponia eteenpäin. “Milo osaa välillä olla vähän dramaqueen, tai dramaking”, hän naurahti.
Palasimme tallille eikä Milo sen suurempaa showta loppujen lopuksi järjestänytkään. “Onneksi maasto meni hyvin”, sanoin ja hyppäsin alas Fabion selästä. “Kiva kun tulit meidän mukaan”, Liinu sanoi taputtaen Milon kaulaa. “Ehkä joskus mennään vielä uudestaankin ponimaastoon”, sanoin kun lähdimme yhdessä ponien kanssa talliin. Oli jälleen ollut kiva tallipäivä, olin onnellinen että olin päätynyt juuri Sinisimpukkaan ja ihanista ihanimman Fabion hoitajaksi!
|
|
|
Post by Yada on Dec 26, 2022 23:22:03 GMT
Ihana tarina, kiva homma kun pääsit Liinun kanssa ponimaastoon niin meidän maastotkin tulee vähän tutuiksi! Liinu onkin siellä rämpinyt useampaan otteeseen ja tuntee polut ja reitit jo tosi hyvin. Fabio ja Milo onkin melkoinen parivaljakko, niiden kanssa ei tule aika tylsäksi Saat tarinasta 20 v€
|
|
|
Post by Kastanja on Feb 26, 2023 13:50:55 GMT
Keväinen aurinko lämmitti tallipihaa, kun astelin tuttua reittiä kohti Fabion tarhaa. Kovin paljoa aurinko ei kuitenkaan vielä lämmittänyt, vaan päivä oli perinteinen talvinen pakkaspäivä noin kymmenen asteen pakkaslukemilla. Olin vuorautunut paksuun tummansiniseen talvitakkiini ja karvaiseen huppuun, sekä viininpunaiseen kaulahuiviin, tupsupipoon ja lapasiin. Hiukset sojottivat jotenkin epämääräisesti hupun ja huivin lomasta, joten tuollaisena hassun näköisenä möykkynä saavuin Fabion luo. "Moi poni rakas, mulla on ollut sua ihan kauhea ikävä", puhuin Fabiolle ja tunsin silmieni kostuvan, vaikkei minua varsinaisesti oikeasti itkettänytkään. Oli vain niin ihanaa nähdä hoitoponini taas. Rapsutin sen pörheää talviturkkia ja annoin sen haistella itseäni rauhassa, olihan edellisestä tallikäynnistäni vierähtänyt aikaa, muistikohan koko poni minua enää? Ei se ainakaan kovin säikyltä vaikuttanut, se oli oma tuttavallinen ja syliin tunkeva itsensä. Kun olimme hetken siinä tutustuneet toisiimme taas, pujotin riimun ruunan päähän ja lähdimme verkkaisesti tallustamaan tallia kohti.
Minulla ei ollut mitään suuria suunnitelmia tälle päivälle, halusin vain olla Fabion kanssa. Ratsastamaan en ehkä ryhtyisi, saisi Fabiokin kunnolla levätä näin sunnuntain kunniaksi ennen ensiviikon ratsastustunteja. Muistin, että tallityöntekijä Liinu oli laittanut viestiä ja kehottanut tasoittamaan Fabion harjan ja hännän, koska ne olivat päässeet melko pitkiksi. Ainakin harjaa vilkaistessani huomasin asian pitävän paikkaansa. Niinpä laitoin ponin pesupaikalle kiinni, ajattelin että se olisi hyvä paikka hoitaa se ja samalla siistiä harja ja häntä. "Pääset kunnon kauneushoitoon tänään", vitsailin ruunikolle, joka jäi kiltisti odottamaan pesupaikalle siksi aikaa kun hain seinän takaa sen harjapakin. Nappasin pölyharjan käteen ja aloin sukimaan ponia reippain vedoin. Voi kuinka olinkaan kaivannut tätä ihan tavallista arkea hoitoponin kanssa. Jo pelkästään se, että sain harjata Fabiota rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä, teki minut todella iloiseksi, itse asiassa iloisemmaksi kuin pitkään aikaan. Tiedän, että minut oli varmasti opittu tuntemaan iloisena ja aina energisenä persoonana, eikä todellakaan minään synkistelijänä, mutta viimeiset pari kuukautta olivat olleet suoraan sanottuna henkisesti rankkoja, enkä ollut ollut lainkaan oma itseni. Sen takia tallillakaan ei ollut tullut käytyä, olisin vain varmasti pilannut muiden iloisen fiiliksen. En halunnut tallipäivänä synkistellä sen enempää, joten mieluummin olin miettimättä menneitä tapahtumia - halusin keskittyä nykyhetkeen ja siihen, että olin tosiaankin jälleen siellä missä rakastin olla, tallilla ja Fabion vierellä.
Ponin perusteellisen harjaamisen ja kavioiden puhdistuksen jälkeen nappasin kamman ja sakset harjapakista, ja aloin keskittyä Fabion harjaan ja häntään. Päätin ensin siistiä harjan, joten kampasin sen ensin takuttomaksi ja napsin sitä sitten lyhyemmäksi. Fabio näytti vähän joltain suloiselta metsän peikolta ylikasvaneen takkuuntuneen harjansa kanssa, mutta eihän hienon ratsastuskouluponin sellaiselta kuulunut näyttää. Siispä se näytti paljon paremmalta sen jälkeen, kun olin saanut harjan kammattua ja lyhennettyä. Häntä ei ehkä ollut aivan yhtä holtittoman näköinen, mutta kyllä sekin siistimistä kaipasi. Fabion häntä oli myös sen verran paksu, että sen selvittämiseen meni kyllä aikaa. Onneksi minulla ei ollut kiire mihinkään, vaan sain rauhassa keskittyä ponin kanssa puuhailuun. Fabiollakaan ei tuntunut olevan kiire, se malttoi seisoa nätisti paikallaan, korkeintaan vähän heilutteli korviaan ja kuulosteli mitä oikein puuhasin. Työn ohessa otin välillä pikku tauon ja rapsutin ponia korvan takaa, tiesin että se tykkäsi siitä. Ja niin se tykkäsikin, mieluusti se olisi halunnut että olisin rapsuttanut sitä koko ajan ja jättänyt muut asiat sikseen. "Oon ihan kohta valmis", sanoin ja napsaisin häntää vielä aavistuksen verran lyhyemmäksi. Katsoin lopputulosta vielä kauempaa, ja olin tyytyväinen siihen, miltä poni näytti. Ero oli silmiinpistävä siihen nähden, mistä olimme lähteneet liikkeelle. "No niin Fabio, nyt oot tosi nätti", kehuin sitä ja rapsutin ponia jälleen korvan takaa. "Tai komea, miten sen nyt haluaa ilmaista."
Fabio hörisi tyytyväisenä ja nojasi päätään minua vasten. Taas meinasin herkistyä, miten pystyikään yksi poni olemaan niin suloinen? Naurahdin ja halasin Fabiota pitkään. En varmasti pystyisi enää olemaan niin kauaa poissa tallilta kuin olin ollut, joten lupasin itselleni, ja tietysti Fabiolle, että tulisin tallille taas pian uudestaan. Vaikka ponin hoitaminen olikin ollut ihanaa, kaipasin takaisin myös ratsastamaan, ja koska en sitä tällä kertaa tehnyt täytyi sitä odottaa vielä jonkin aikaa. Mutta olipahan ainakin jotain mitä odottaa sitten seuraavalta tallikerralta!
|
|