|
Post by Yada on Nov 29, 2020 13:59:37 GMT
|
|
Jenny
Uusi jäsen
Sokerin omistaja
Posts: 5
|
Post by Jenny on Aug 19, 2021 10:04:58 GMT
19. elokuuta 2021 Tilannekatsaus
Kulunut vuosi ei ollut mennyt hyvin minun ja Sokerin osalta. Sokeri oli sairastellut, lähinnä sen jalka oli reistaillut, joten treenimme olivat olleet katkonaisia ja välillä hevonen oli joutunut olemaan pitkäänkin saikulla. Vihdoin, usean kuukauden jälkeen, alkoi näkyä valoa tunnelin päässä sairastelujen osalta ja nykyään, elokuussa 2021, pystyin jo treenaamaan Sokerilla lähes entiseen malliin. Sen takia sana lähes, koska en ikinä voinut tietää milloin alamäki alkaisi taas ja seuraava sairasloma olisi edessä. Tietysti toivoin, että Sokerin jalka kestäisi ja eläinlääkärikin oli vakuuttanut, että hevosen kanssa pystyisi jatkamaan normaalia elämää. Tietenkin jalan tilannetta täytyi aina seurata, koska eläinlääkärikään ei voinut sataprosenttisesti luvata ettei minkäänlaisia jalkavaivoja enää esiintyisi.
Se oli kuitenkin vaikeaa, se normaali elämä nimittäin. Treenien vähäisyyden ja pitkien taukojen takia minun ja Sokerin yhteisymmärrys oli alkanut taas rakoilemaan, ja meno oli melkein samanlaista kuin ennen Saksaan valmennukseen lähtöä. Hevonen ei ollut säikky, mutta en vain saanut Sokeria kulkemaan oikein, se oli koko ajan vino ja epätasapainoinen ja reagoi pieniinkin apuihini voimakkaasti, jopa voimakkaammin kuin ennen. Se oli monesti heittänyt minut selästään, kun olin käyttänyt pohjetta tai ohjaa vähän liian voimakkaasti. Tulisiko meistä enää toimivaa ratsukkoa? Vaikka olinkin onnellinen siitä, että Sokerin jalka oli taas kunnossa, synkät pilvet leijailivat pääni päällä. Ehkä pitäisi vielä vähän aikaa katsoa, mihin suuntaan yhteistyömme lähtisi kehittymään, nyt kun olimme taas pystyneet alkaa treenaamaan samaan tapaan kuin ennen sairastelukierrettä. Mutta en voisi loputtomiin lyödä päätäni seinään Sokerin kanssa, minun olisi pakko kyetä vaikeisiinkin päätöksiin, jos muutosta parempaan ei tulisi. Sokeri oli niin hieno hevonen, että se ansaitsi parhaan mahdollisen ratsastajan, ja jos minusta ei olisi siihen, olisi hevonen pakko myydä ja antaa jonkun toisen ratsastettavaksi.
Tietysti minua harmitti, koska juuri ennen Sokerin sairastelua olin alkanut ymmärtää miten hevosta ratsastetaan. Kimo tamma oli kuunnellut herkeämättä jokaista apuani, kulkenut tasapainossa kuin ajatuksen voimalla. Samanlaista fiilistä en ollut kyennyt saamaan aikaan, vaan menomme oli epävarmaa ja arvaamatonta, hallitsematontakin. Varsinkin esteillä se korostui, ja sen takia tiputuksia tuli aina useita, jotka olivat olleet meille ennen harvinaisia. Eikä Sokerin jalastakaan voinut varmasti sanoa, mihin asti se kestäisi rankkaa estetreeniä niin radoilla kuin maastossakin. Sen takia olimmekin lähiaikoina ratsastaneet paljon koulua, koska en ainakaan vielä ollut uskaltanut siirtyä kovin tiiviiseen estetreeniin. Hiljaa hyvää tulee, niinhän se sanontakin meni. Mutta toisiakin vaihtoehtoja oli pakko miettiä. Ehkä Sokerin voisi myydä jollekin kokeneelle junnulle, joka kisaisi sillä hieman helpommissa luokissa. Ehkä jalka ei sitten rasittuisi niin paljoa? Mutta halusiko kukaan oikeasti ottaa Sokeria koeajalle saatesanoilla “no, katsotaan nyt miten sen jalka kestää”. En osannut uskoa, että kukaan olisi ilosta kiljuen ostamassa raajarikkoa hevosta, jonka olisi tarkoitus kisata huippuluokissa, mutta sen jalan kestämisestä ei ollut varmuutta. Kestäisi se varmasti rankkaakin kisaamista kentässä ainakin jonkin aikaa, mutta se siinä juuri olikin ongelmana, kun ei voinut tietää kuinka kauan. Sen näyttäisi vain aika ja oli pakko yrittää pyrkiä normaaliin elämään, vaikka tällä hetkellä se tuntuikin lähes mahdottomalta yhtälöltä.
Olin jälleen maneesissa treenaamassa Sokerilla koulua. Ratsastus sujui samaan tapaan kuin niin monesti lähiaikoina, hevonen pyrki koko ajan pois avuiltani ja liikkui jäykästi epätasapainossa. Mutta en minä vielä ainakaan ollut Sokeria myymässä, minun täytyi ensin itse selvittää mihin minusta oli hevosen kanssa - ja olisiko hevosesta ylipäätään enää kaveriksi rankkaan kenttäratsun treeniin. Yritin silti löytää jonkin positiivisuuden siemenen tästä kaikesta, synkistely ei ollut sitä mitä usein tein. Vaikka olimme tavallaan taas takaisin lähtöpisteessä niin kuin muutama vuosi sitten ja se oli todella turhauttavaa, se oli myös jollain oudolla tavalla innostavaa. Tästähän olisi suunta vain ylöspäin, niinhän?
|
|
|
Post by Yada on Oct 29, 2022 13:33:10 GMT
Kääk, en ole aikaisemmin huomannut tätä tarinaasi mutta kai se on mieluummin myöhään, kuin ei milloinkaan... Sokerin saikuttelu oli harmillista ja ihan ymmärrettävää että yhteys alkoi rakoilemaan sen jälkeen. En tiedä onko minusta teille hyötyä mutta voitaisiin ainakin katsoa joku kerta yhdessä auttaisiko oma näkemykseni teitä?
Oikein hyvä tarina, joka herätteli omiakin tunteita. Saat tästä 25 ve
|
|