|
Post by Yada on Nov 29, 2020 13:57:03 GMT
Omistaja: Kimberly Suomussalmi
|
|
|
Post by Kimi VRL-14576 on Mar 3, 2021 14:51:02 GMT
Reipas maasto
Marraskuun kirpeä sunnuntai-ilma tervehti minua, astuessani autostani pihalle. Kello ei näyttänyt vielä edes kymmentä. Tallissa oli täysi tohina päällä, kun karsinoita putsattiin. Tervehdin vastaantulijoita ja kävin hakemassa varustehuoneesta karvasatulan ja suitset. Katsoessani satulahuoneen ikkunassa olevaa lämpömittaria, olin onnellinen Lukan edellispäivän kengityksestä. Hokit oli keritty laittaa juuri sopivasti. Vein tavarat pesarille valmiiksi, ja hain oman ratsastuskypäräni kaapistani. Nappasin kaapista myös ohuen ratsastushameen, joka tulisi lämmittämään jalkojani.
Palatessani pesarille Yada tuli minua juuri sopivasti vastaan.
”Hyi kamala, aina ihan hirveät nämä ensimmäiset pakkaskelit”, Yada päivitteli, enkä voinut kuin nyökytellä. ”Saa nähdä, kuinka moni hevonen esittää juhlaliikkeitä tunneilla”, Yada jatkoi naurahtaen.
Meinasin kalveta, kun tajusin Lukallakin olevan todennäköisesti pakkasvirtaa.
”Hups, meinasin just lähteä maastoon”, naurahdin hermostuneena. ”Onko reittisuosituksia?” jatkoin.
”Liinu!” Yada huikkasi.
Pian Liinun kasvot kurkistivat eräästä karsinasta ulos, samalla kun käytävällä olevaan kottikärryyn lensi talikollinen sisältöä.
”Hushus hakemaan Hessu sisään, mä hoidan karsinat. Saat lähteä Kimille maastokaveriksi.”
Liinu varusti Hessun käytävällä, kun minä hoidin Lukan pesarissa. Rupattelimme iloisesti satuloista, joista vain hevosihmiset löytäisivät jutun juurta. Vaihdoimme ajatuksia lempparisatuloistamme, ja aina välillä Yada liittyi keskusteluun mättäessään karsinoita puhtaaksi.
”Jees, me oltas nyt valmiita”, hihkaisin.
Virnistin ratsastusasulleni. Villahame, farkut ja lenkkarit. Päälläni minulla oli ehkä maailman rupuisin intin ylijäämätakki, ja lapaset. Talutimme Liinun kanssa hevoset pihalle, ja hyppäsin karvasatulaan. Liinu ei meinannut millään päästä Hessun kyytiin, sillä ruuna oli vähintääkin innoissaan menossa. Kai se tajusi, että pääsisi maastoon.
Parin minuutin keskustelun jälkeen Liinu pääsi selkään. Tänä aikana Luka ei olisi millään halunnut odottaa Hessua, vaan tanssahtelimme piaffilla pihaa ympäri. Huomatessaan tämän Hessun selästä, Liinu meinasi räjähtää nauruun.
”Kunnon hardcore kouluponi sulla”, hän virnisti.
”Joo, tää on tämmöne pyhä yrjänä- piffipaffaaja, hienoja liikkeitä näkee myös kunniakierroksella”, heitin takaisin.
Päästyään kävelemään ruunat rauhoittuivat. Linnut visersivät, ja ilma oli kirpeä. Hengitys huurusi pikkupakkasessa.
Kävelimme varmaan vartin syvässä hiljaisuudessa. Lopulta eteemme avautui suora, joka suorastaan huusi reippaampaa pätkää.
”Ravataanko?” kysyin, ja sain vastaukseksi nyökkäyksen.
Aluksi molemmat pojista viskoivat päätään, ja yrittivät lähteä kiidättämään meitä villiä laukkaa. Melkein jo kaduin valintaani ottaa karvasatula, olisi ollut nimittäin mukava istua vähän tasaisemmassa kyydissä. Mieleeni tuli entinen liikutushevoseni, ex-ravuri Kossu joka tarjoili ravissa vähintääkin kylmää kyytiä. Jonkin aikaa ravatuamme kuitenkin hevoset rauhoittuivat, ja alkoivat ravata nätisti. Mutkan tullessa, kuin yhteistuumasta pidätimme ruunat käyntiin.
”Kohta tulee toinen hyvä suora, voidaan siinä laukata”, Liinu sanoi ja nyökkäsin.
Mutkassa huurtessa olevat puut kaartuivat kauniisti tien ylle. En voinut kuin tuijotella niitä ihastuksissani. Hevosetkin tuntuivat nauttivan. Iäisyydeltä tuntuvan ajan jälkeen toinen suora avautui. Luka heitti päätään ja alkoi poikittamaan tielllä. Melkein jo purin hampaita kauhusta, sillä Luka ei ollut ikinä ollut ”jarruvarmin” hevonen maastossa. Saati sitten, että meillä oli tänään pelkkä fullcheek eikä esimerkiksi baucher tai babypelham. Annoimme laukka-avut ja Luka rynnisti eteenpäin, ja jouduin tarraamaan kaulaan kauhuissani. Ensimmäiset 30 metriä varmaan toistasataa metriä pitkästä suorasta tulimme varmaan kovempaa kuin formulat, tai siltä se tuntui. Formulapätkän jälkeen vauhti hidastui aavistuksen, mutta tulimme silti lähestulkoon neliä.
Jouduin tosissani sinnittelemään kyydissä, jotta siellä pysyi. Onnekseni Lukan laukka oli pehmeää kuin keinuhevonen, eikä siitä ollut pelkoa. Vauhti oli vaan turhan kova. Suora läheni loppuaan, ja pidätin Lukan suoraan käyntiin lyhennettyäni ensin laukkaa tarpeeksi. Luka korskahti ja heitti päätään protestiksi, mutta antoi laukan alas nätisti. Pystyin viimeinkin napakan laukan jälkeen hengittämään. Päätimme Liinun kanssa yhteistuumin köpötellä tallille, jotta hevoset vähän jäähtyisivät.
Tallilla heitin heti ensimmäisenä villaviltin hikisen Lukan selkään. Sen jälkeen laskin mash- ämpärin täyteen vettä ja päästin Lukan juomaan samalla kun pyyhin varovasti sienellä pois pahimmat hiet. Tämän jälkeen oli kerrospukeutumisen vuoro. Laitoin Lukalle alimmaksi ohuen kuivatusloimen, sen päälle fullneck- villaloimen ja siihen vielä toisen, kevyesti ulkopintaa vahvistetun hengittävän villaloimen. Ulkoloimea en kehdannut laittaa, se hiostaisi ruunaa entistä pahemmin.
Vietyäni ruunan ulos, oli varusteiden vuoro. Pyyhkäisin ensin rintaremmimartingaalistamme pahimmat vaahdot pois. Sen jälkeen putsasin sekä satulan, että suitset kevyesti satulasaippualla. Huuhtelin sienen, ja pyyhin varusteet uudestaan. Varusteiden puhdistus kuuluu lempipuuhiini, se on todella terapeuttista. Tämän jälkeen levitin kevyesti nahkabalsamia suitsiin. Siivosin vielä tavarani käytävältä, ennenkuin hihkaisin Yadalle että tulisin vielä illalla ottamaan Lukalta loimet pois. Sitä ennen pitäisi käydä asioilla kaupungissa.
//rustailin loppuun vanhan tarinan. yritän nyt kovasti aktivoitua lähiaikoina!
|
|
|
Post by Yada on Mar 16, 2021 23:26:05 GMT
Tämä tarina oli ihan todella hauskasti kirjoitettu ja tykkäsin kyllä! Pakkasilmat eivät ole kyllä ikinä olleet lemppareitani ja niitä odottaa aina kauhunsekaisin tuntein, onneksi kevät on tuloillaan.
Kiva että sait tutustuttua Liinuun, hän on aivan huippu tyyppi ja teillä näytti riittävän juttua. Lukakin oli innoissaan maastoretkestä, voimme tehdäkin siitä seuraavan koulumestarin!! 😏
Kaikinpuolin mukava tarina, saat tästä tarinasta 15 ve
|
|
|
Post by Kimi VRL-14576 on Apr 5, 2021 19:09:42 GMT
Ensimmäiset hypyt ulkokentällä
Vähintäänkin kaaoottisen aamun töissä ja kotona jälkeen lähdin tallille. Kotona kahvinkeitin sylki puolet kahveista koulukirjojeni päälle, ja töissä lypsykoneeseen tuli häiriö ja pääsin nelisen tuntia aikaisemmin. Olin käyttänyt ajan hyödyksi, ja käynyt täyttämässä jääkaapin ja lähdin tallille jo puolen päivän aikaan. Rämisevän subaruni kaarrettua tallille, katsoin Lukan tarhaa, ja huokaisin. Lantaa oli mätettävänä niin pirusti. ”Hei Kimi!” Yada huudahti noustessani ulos autosta. ”Kävin vuokraamassa tämmöisen pikkutraktorin tarhojen putsaukseen, mutta me ei olla ihan samalla aaltopituudella. Osaatko sinä käyttää tämmöistä?” Yada puuskahti mulkaillen pientä Avantin traktoria.
Naurahdin, ja tutkailin hetken konetta. ”Joo, meillä on töissä tämmöinen. Eiköhän tämä onnistu. Voinko käyttää tätä Lukan tarhaan?” kysyin. ”Toki. Itseasiassa, jos siivoat Liinun kanssa tarhoja, voin varmaan pyytää jomman kumman opettajan neuvomaan sinua puoleksi tunniksi?” Yada ehdotti. ”Kiinni veti”, naurahdin ja kapusin pikkutraktoriin, sen pärähtäessä suloisesti käyntiin.
Saimme Liinun kanssa kaikki tarhat lähes puhtaaksi kahteen ja puoleen tuntiin. Kolmostarha oli vielä vähän jäässä, kuten myös pihatto mutta saimme myös lanattua Lukan ja tovereiden tarhan, sekä kentän ja maneesin. Pohjat olivat ihanan pehmeän näköisiä. ”Mikael voi tulla auttamaan sinua hetkeksi hypyissä, jos laitat esteet ja verkkaat itsenäisesti”, Yada huikkasi kun putsasin Lukan karsinaa. Näytin peukkua, ja mätin lantaa kahta kauheammallla vauhdilla.
Rakensin viiden esteen radan, jossa oli kaksi linjaa ja yksi yksittäinen. Olimme lähiaikoina treenanneet todella paljon tekniikkaa, joten laitoin yksittäisen seitenkymmppiseksi ja linjat metriksi. Lisäksi kannoin yhdet ravipuomit, ja verrryttelykavaletin. Sen jälken hain tanssahtelevan Lukan tarhasta, joka meinasi vetää minua pitkin pihaa kuin märkää rättiä. Laitoin estesatulamme ja muut varusteet päälle, ja kiinnitin kannukset saappaaisiin.
Kentällä Luka oli vähintäänkin fresh. Meni 15 minuuttia, että pääsin kyytiin. Tässä välissä Mikael oli jo tullut kentän laidalle. ”Anteeksi, en meinannut päästä kyytiin, niin olen vähän myöhässä.” ”Ei kiirettä, mulla ei ole tunteja vielä kahteen tuntiin. Verkkaa vaan rauhassa, katsotaan sen jälkeen vähän.” Vartin kävelyn jälkeen siirsin raviin, ja Lukan ensimmäinen reaktio oli pää ylös, ilmaan ja potkaise taakse. Jouduin todellakin rutistamaan vatsalihaksilla, että sain paketin pidettyä kasassa. Hetken ravailun jälkeen aloin jo ottamaan puomeja. Luka kävi todella kuumana, puri kuolaimeen ja heitteli päätään. Voin myöntää, minua jopa pelotti.
Verkan jälkeen Mikael käveli kentälle. ”Noniin. Luka on todella kuuma hevonen, ja sillä on lyhyt pinna. Mutta roikut liikaa ohjassa ja pidätteissä, johon sillä menee hermo. Se on iso hevonen, sen pitää saada liikkua. Otappa tuo kavaletti kerran, äläkä jää vetämään, et yhtään vedä. Kaikki pidätteet istunnalla, se kyllä kuuntelee”, Mikael neuvoi. Noudatin ohjeita, ja nostin laukan. Ensimmäinen askel oli kunnon ampaisu, mutta en ottanut ohjalla kiinni vaan pidätin ainoastaan istunnalla. Laukka oli edelleen turhan reipasta, mutta Luka ei enää vienyt kuin märkää rättiä. ”Noniin, voitte alkaa tulemaan tuota pystyä. Etkä sitten vedä!”
Vaikka Mikael neuvoi meitä vain 25 minuuttia, sain silti todella hyvin irti lyhyestä ajasta. Opin, että minun täytyi oppia luottamaan Lukan arviointikykyyn ja pysyä itse vakaana mielentilallisesti. Lopussa, kun tämä onnistui pääsimme hyppäämään jopa pystynä 140cm, josta tuli uusi ennätyksemme. Ja siihen se varmaan jäisi, jos minulta kysyttäisiin. Laitonta korkeampien hyppääminen.
Loppuverkat lähdin ottamaan maastoon. Otimme pari vetoa laukassa, jotta Luka sai maitohapot liikkeelle. Ravailimme ristiin rastiin myös varmaan puolisen tuntia. Lopetimme toisen puolen tunnin kävelyyn, ja Luka oli ihan hiessä mutta täysin rento. ”Pesupäivä poika”, sanoin suukottaessani ruunaa laskeutuessani. Heitin hikisen panssarimme pois, ja järkytyin kuinka pahalta Luka haisi. Olevinaan olin pessyt sen kerran tarpeeksi hyvin, mutta en selkeästi. Ruuna haisi, eikä edes mitenkään vähän.
Saatuani Lukan pestyä, putsasin vaahdossa olevat varusteemme huolella. En ymmärrä niitä, ketkä päästävät nahan harmaantumaan. Esimerkiksi panssarimme oli varmaan 30 vuotta vanha, mutta yhä aivan uutta vastaava- koska tätini oli huolehtinut nahan kunnosta. Ensimmäinen satulamme oli myös varmaan yhtä vanha, mutta hyvin huollettu. ”Nahanhuolto on aliarvostettua”, hymähdin itsekseni. Tehdessäni lähtöä, kuulin huudon: ”Hei Kim! Meinattiin huomenna pitää tallin kevätsiivoustalkoot. Tulethan messiin?” Nyökkäsin.
|
|
|
Post by Yada on Jun 13, 2021 14:30:12 GMT
Pahoittelut erittäin myöhäisestä vastauksesta... Tosi hienosti kuvailtu ja kirjoitettu tarina, jälleen kerran. Aamu ei tainnut olla sinun puolellasi mutta onneksi tallille voi tulla pakoon arjen ankeuksia ja varsinkin lannan lappaaminen on mukavaa! 😂 Jos ei muuta niin ainakin hevosesi pitää tallipäiväsikin toiminnan täyteisinä, ihana Luka!
Sait tarinaan hyvin mahdutettua niin arkisia tallihommiakin, kuin ratsastustakin. Varsinkin Mikaelin kommentit olivat loistavia ja sopivat hyvin valmentajan suuhun. Ihan tosi hyvää työtä!!
Saat tarinasta 17 ve
|
|